Klovneja on pelätty pitkään. Termin Coulrophobia, jolla viitataan klovnien
irrationaaliseen pelkoon, katsotaan saaneen alkunsa 1980-luvulla (Worldwidewords.org).
Hahmoista, joiden alkuperäinen tarkoitus oli viihdyttää, on tehty
lukematon määrä kauhuelokuvia ja -kirjallisuutta. Esimerkiksi Stephen King
kirjoitti vuonna 1986 tunnetun kauhuromaanin ”Se”, jossa klovniksi naamioitunut
demoni hyökkäsi lasten kimppuun. Vuonna 2014 Ranskassa nuoret
pukeutuivat pelleiksi ja pahoinpitelivät ohikulkijoita. Internetistä
ponnetta entisestään saanut klovnihysteria on jättänyt pystyvän jäljen myös
siihen, miten klovneriaa ammatiksi harjoittaviin suhtaudutaan. Negatiivinen yleiskuva
klovneista muodostaa suuren haasteen:
kuinka päästä yli tästä negatiivisesta mielleyhtymästä?
 |
| Hovinarri. Heinrich Vogtherr the Youngerin puupiirros vuodelta 1940. |
Klovnien historia on pitkä. Aikaisimmat merkit klovneista
löytyvät Egyptistä jo yli 5000 vuotta sitten. Klovnit pukeutuivat
leopardinnahkaan ja outoihin maskeihin, tanssien jäljitellen Egyptin jumalia
kuten Besiä, sodan ja tanssin jumalaa. Klovneja onkin löytynyt historian
varrella laidasta laitaan, Kreikan ja Rooman antiikin teatterin klovneista keskiaikaisiin
hovinarreihin, 1500-luvulla Italiassa syntyneeseen improvisaatioteatterin
muotoon commedia dell’arteen ja nykyajan fyysisen teatteriin. Klovnien
esitykset eivät pitkään aikaan olleet lapsille sopivia vaan käsittelivät usein
rohkeita ja raakojakin aiheita. (Clown Bluey 2015)
 |
| Joseph Grimaldi |
Joseph Grimaldi (1778–1837) oli pantomiimitaiteilija, jota
pidetään klassisen klovnin roolin keksijänä. Hän oli akrobaatti, jonglööri,
miekkailija ja tanssija. Hän suunnitteli ja rakensi lavasteita ja pukuja ja
toimi tanssiesitysten koreografina. Vuonna 1803 Grimaldi loi Joey-hahmon, joka
pukeutui pikkulapsen pukua jäljittelevään värikkääseen asuun ja meikkiin, johon
kuului valkoinen naama, punaiset huulet, liioiteltu poskipuna ja kaarevat
kulmakarvat. (Uglow 2009 & Wikipedia) Grimaldi
oli kuitenkin hyvin erilainen persoona esitystensä ulkopuolella. Grimaldin oma isä
oli tyranni, hänen ensimmäinen vaimonsa kuoli synnyttäessään, hänen poikansa menehtyi
alkoholismin takia 31-vuotinaana, hänen valloittavat esityksensä ja stunttinsa
aiheuttivat hänelle jatkuvaa kipua ja lopulta vammauttivat hänet. Esityksissään
Grimaldi vitsaili traagisella taustallaan. (McRobbie 2013, 1.)
Samoihin aikoihin Grimaldin kanssa 1700-luvulla Ranskassa
naurettiin Jean-Gaspard Deburau's Pierrotin luomalle valkonaamaiselle ja
punahuuliselle klovnille. Häntä oli rakastettu klovni Ranskassa, mutta vuonna 1839
Deburau tappoi häntä uhitelleen pojan iskemällä tätä kävelykepillään. Mielikuva
tappajaklovnista pysyi ihmisten mielessä. (Willett 2013)
 |
| Kuva: palindrome6996 2008 / Flickr |
Klovnit on aina liitetty vaaraan ja pelkoon, koska
klovneriassa ihmismielen logiikkaa on aina venytetty sen äärirajoille saakka.
Järjen rajoja koetellaan vitsaillen, mutta samalla myös pilkan kautta. (Goldhill
2014) Hymyn katsotaan olevan yksi klovnien tärkeimmistä
tunnusmerkeistä. Keskiajalla hovinarreja rankaistiin julmastikin, jos he eivät
saaneet kuningasta nauramaan: narrien suun lihaksia jopa leikeltiin niin, että he eivät kyenneet muuttamaan naamansa ilmettä surulliseksi (Watkins
2014). Klovnin hymyn taakse piiloutuu paljon: meikin ja punaisen
nenän avulla on mahdollista peittää hahmon todelliset tunteet. Tähän tunteeseen
myös monet kauhuelokuvat tarttuvat – ihmisnaama on naamion alta
tunnistettavissa, mutta jotakin tuttua ja turvallista on kadonnut. Klovnien
ilkikurinen hymy aiheuttaa monissa ihmisissä pelkoa, vaikka todellisuudessa
esityksen tarkoitus olisi olla puhtaasti viihdyttävä ja
ilahduttava.
Kuva tappajaklovneista on klovnerian genrelle erittäin haastava.
Klovnit ovat monelle nuorelle tuntemattomia hahmoja menneiltä vuosikymmeniltä,
joihin liittyy paljon negatiivisia mielleyhtymiä erityisesti populaarikulttuurin
kautta. Kaikeksi onneksi monet nykyklovnerian edustajat tekevät kaikkensa
kääntääkseen yleiskuvan klovneista postiviisiseksi. Klovneriassa tärkeintä on
viestintä, ei tunteiden salaaminen: hyvälle klovnille maskeeraus on tapa auttaa esittämään
tunteita paremmin, ei salaamaan niitä (McRobbie 2013, 3.).
Esimerkiksi maailman parhaaksi klovniksi ylistetyn
Venäläisen Slava Poulinin Snow show on kaikkea muuta kuin pelottava. Myös Jyväskylän Kesän ohjelmistosta löytyviin Trygve Wakenshawiin ja Chris Lynamiin tutustuttuani totesin, että tämä pätee myös heihin. Lopuksi voisin ehkä näin
kliseisesti sanoa, että ei kannata uskoa kaikkea mitä kuulee tai lukee puhuttavan klovneista. Pelottavienkin asioiden taustalta voi löytyä jotakin uutta ja
mukaansatempaavaa. Todelliset nykypäivän klovnit ovat todella kaukana pelottavista tappajaklovneista. Tämän voin todeta entisenä klovnipelkurina.
Lähteet:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti