Mikä tämä kesäprojekti oikein on?
Kolme Humakin kulttuurituotannon ensimmäisen vuoden opiskelijaa päätyivät viiden opintopisteen kesäprojektiin. Jyväskylän Kesä juhlii tänä vuonna 60v syntymäpäiviään ja osaltaan tämän projektin aikana tutustumme sen markkinointiin ja mitä Jyväskylän Kesä tuo mieleen ihmisille. Tähän sekä markkinointimateriaalimme arvioijiksi olemme kasaamassa ”testiryhmää”, jolta saamme anonyymisti erilaisia näkemyksiä. Kesän tarjonnasta meille on valikoitu kolme esitystä, kaikki fyysisen teatterin eri alalajeja. Näin voimme arvioida niitä vertaillen sekä yksilöllisesti.
Ennen esityksiä käymme läpi sekä esiintyjien historiaa että lajityyppien historiaa yleisesti. Teemme näiden tietojen pohjalta haastattelut jokaisesta esiintyjästä. Haastattelemme myös Jyväskylän Kesän toiminnanjohtaja Tanja Rasia. Tämän projektin tuotoksena ja alustana käytämme blogia, jonne tulee päivityksia ennen esityksiä, esityksistä sekä jälkituotannollista pohdintaa. Näkyvinä tuotoksina luomme blogin ohella muutamia kohdennettuja markkinointimateriaaleja, lähinnä Facebookiin ja Instagramiin. Olemme myös suunnittelemassa yhtä markkinointitempausta, jolla toivomme tuovamme taiteenlajit hieman lähemmäksi ihmisiä ja tavoittelemme tietenkin lisää katsojia.
Esittelyt
Esittelyt
Jenna
Olen Jenna, 23 vuotias ensimmäisen vuoden kulttuurituottajaopiskelija. Päädyin mukaan Jyväskylän Kesän projektiin juuri ennen kuin se alkoi. En tiennyt haluanko mukaan, koska en ihan täysin käsittänyt mitä kaikkea tämä pitäisi sisällään, mutta nyt en kadu yhtään, että mukana olen! Olen teatterin harrastaja sekä lavan puolella että katsomossa. Monenlaista teatteria olen ehtinyt nähdä ja tehdä. Tähän nimenomaiseen projektiin liittyen minulla on jotakin tietopohjaa naamioteatterista ja klovneriasta, lähinnä katsojan näkökulmasta. Teatteri on sellainen alue, josta haluan oppia loputtomasti ja minusta tuntuukin, että se on pohjaton saavi mihin voin sukeltaa ja löytää koko ajan uusia suuntauksia ja kokeiluja. Toivon tämän projektin aikana saavuttavani syvän yhteyden näihin fyysisen teatterin alalajeihin. Tietenkin toivon, että tästä projektista on myös hyötyä Jyväskylän Kesälle nyt ja tulevina vuosina, koska käsittelemme myös markkinointia ja Jyväskylän Kesän yleistä mielikuvaa.
Olen melko
noviisi sanattomankin teatterin suhteen. Nuorena olin mukana monenlaisissa
pienissä koulun teatteriprojekteissa. Ystäväpiirissäni oli tuolloin aktiivinen
teatteriharrastaja ja hän käsikirjoittikin porukallemme näytelmän, jota
kiersimme esittämässä Joensuun kouluilla. Kuvasimme hänen johdollaan myös
kauhuelokuvan isovanhempieni yläkerrassa. Sittemmin käsityöharrastus vei minut
mukanaan ja olen pitäytynyt teattereissa katsomon puolella. Olen ehkä jopa
alkanut hieman vierastaa esiintymistä, mutta toivon pääseväni kuorestani tämän
projektin myötä.
Tämän
Jyväskylän Kesän projektin myötä olen pitänyt itselleni intensiivikurssia
fyysisestä sanattomasta teatterista. Olen huomannut hekumoivani klovnien perään
sekä tunnistaneeni esitteistä aiemmin täysin tuntemattomia nimiä. Kaikki tuntuu
uudelta ja ihmeelliseltä, enkä malta olla oppimatta lisää.
Oletin, että tietoa suomalaisesta naamioteatterista sekä
fyysisen teatterin eri muodoista olisi ollut vaikeata löytää, tai ettei sitä
esiintyisi juuri lainkaan. Huomaan olleeni väärässä. Koen itsekin edustavani
alakulttuuria käsitöiden kautta, ja yllätyin erittäin iloisesti törmätessäni
esimerkiksi naisklovnifestivaali Punaiseen Helmeen. Kuinka hienoa, että näin
rajatusta esiintyjäjoukosta löytyy ainesta festariksi! Haluan heti katsomaan!
Maassamme käy lisäksi paljon ammattilaisia eri maista, enkä usko tämän olevan
vain sattumaa. Varmasti he ovat huomanneet, että meiltä löytyy potentiaalia
paljon suuremman tietoisuuden kasvattamiseen.
Tervehdys!
Projektimme
kautta pääsemme samalla miettimään, kuinka tuoda tätä taiteenlajia paremmin
esille: Suomessa fyysinen teatteri on vielä hyvin marginaalista ja suurten
massojen tavoittamattomissa, vaikka asiaa hieman tutkittuani sen harrastajat
ovat selkeästi asialleen omistautuneita. Haasteena onkin tuoda genre, joka
sekoitetaan yleisesti helposti sirkukseen, mahdollisimman monen ihmisen
ulottuville. Omien kokemuksieni pohjalta voin tähän mennessä sanoa, että mitä
enemmän olen syventynyt näihin esiintyjiin ja eri aineistoihin, sitä enemmän
olen kiinnostunut aiheesta. Esitykset ja esiintyjät vaikuttavat
yksinkertaisesti niin ainutlaatuisilta, että ne saivat minut heti koukkuun.
Tähän
blogiin olisi siis tarkoitus dokumentoida projektin aikana heränneitä
ajatuksia, analysoida esityksiä, vinkata mielenkiintoista aiheeseen liittyvää
materiaalia siitä kiinnostuneille, hieman teoreettisempaa näkökulmaa
unohtamatta. Odotan innolla jokaista kolmea esityksiä ja haastatteluja, joita
pääsemme työstämään esitysten jälkeen.