Chris Lynamin haastattelu

Pääsimme haastattelemaan Chris Lynamia päivää ennen hänen ErictheFred esitystään Jyväskylän kaupunginteatterilla. Hän oli erittäin mukana, haastattelutilanne rento ja no, jotakin todella yllättävääkin ehti tapahtumaan haastattelun lomassa. Haastattelu tehtiin videohaastatteluna englanniksi, ohessa siis linkki videoon sekä yritykseni kääntää haastattelu sen pääajatuksineen suomeksi.

--

Chris Lynam totesi eräänä aamuna ilman sen suurempia mutkia, että haluaa klovniksi. Tämä ratkaiseva ajatus on siivittänyt hänen moninaista, jo 43-vuotista uraansa viihdemaailmassa. Ennen klovnerian parissa työskentelyä Lynam kertoo toimineensa esimerkiksi kirjanpitäjänä, näyttelijänä ja insinöörinä, mutta hän ei kokenut näitä urapolkuja omakseen. Hän painottaa, että elämässä kaikki on mahdollista kunhan vain jaksaa nähdä vaivaa päämääränsä eteen.

Ideat esityksiin voivat tulla missä ja milloin tahansa, ja niitä on usein mahdotonta suunnitella etukäteen. Lynam kertoo kerrasta 35 vuotta sitten, kun esityksen aikana ilmassa leijailevasta muovikasista syntyi spontaanin leikittelyn seurauksena erittäin suosittu ja hauska sketsi. Ideat voivat kehittyä myös esimerkiksi keskustelun kautta eivätkä siis aina ole välittömiä. Esimerkiksi nimi ErictheFred juolahti Lynamin mieleen hänen kuvaillessa jotakin yli 30 vuoden takaa: kesti siis 32 vuotta saada selville, kuka ErictheFred todellisuudessa oli. ErictheFred poikkeaa monellakin tapaa Lynamin aikaisemmasta tyylistä luoda esityksiä improvisaation ja intuition kautta. Shown tyyliä ja tuntua on pohdittu tarkkaan kolmen vuoden ajan. Kyseessä on samalla hänen ensimmäinen vakava teoksensa.

Lynam pohtii oma klovnin hahmonsa kehittymistä riehakkaasta, nasevasta hahmosta jokseenkin hyväksyttävämpään suuntaan. Yleisesti ottaen hän toteaa klovnien ollen aina olemassa jossakin muodossa: jokaisessa sivilisaatiossa on vallinnut jonkinasteinen shamanistinen ilmapiiri. Esimerkeiksi hän nostaa Italiassa 1500-luvulla syntyneen commedia dell’arten sekä venäläisen klovnerian omaperäisen tyylin. Viimeisen 50 vuoden aikana Lynam toteaa stand-up komedian nousseen suureen suosioon, ja erityisesti televisio on hänen mielestään vaikuttanut niin ikään myös klovnerian monimuotoisuuteen. Komedia on saanut uusia muotoja filmiteollisuuden kautta: Jackie Chan voidaan nähdä tämän aikakauden Buster Keatonina. Buster Keaton on ollut myös Lynamin esikuva.

Slava’s Snow Showssa esiintymisen Lynam on kokenut tylsäksi. Jatkokysymykselle ei jäänyt aikaa, sillä tässä vaiheessa haastattelua tapahtui jotakin hyvällä tavalla odottamatonta: Lynam pysäytti puistoon ajaneen poliisiauton ja pyysi poliiseja ystävällisesti näyttämään dokumenttinsa hänelle. Jälkeenpäin hän kertoi tehneensä tämän meitä viihdyttääksemme ja todistaakseen, että tällaiset spontaanit teot todella ovat hänelle mahdollisia myös ilman esiintymisasua. Samalla hän painotti, että ei olisi koskaan tehnyt vastaavaa ilman yleisöä.

Tilaisuus viihdyttämiseen siis todella voi tulla milloin tahansa: klovneria on Lynamille elämäntapa. Päättäessään 20-vuotiaana haluavansa klovniksi hän teki samalla tietoisen päätöksen siitä, ettei halua kasvaa aikuiseksi. Klovneria on nukkumisen ohella Lynamille tapa rentoutua. Esiintymisen kautta hän voi luoda itselleen maailman, joka toimii hänen omilla säännöillään. Lopuksi hän kertoo olevansa tottunut esiintymään kaikenlaisilla tapahtumapaikoilla kuten kaduilla, teattereilla sekä rockbändien rinnalla, lähellä ihmisiä. Chris Lynamin kyky ja tapa ottaa tilanne kuin tilanne haltuun on varmasti yksi niistä keskeisimmistä piirteistä, joka on tuonut hänelle menestystä.

Haastattelussa Trygve Wakenshaw

Ensimmäisenä Trygve Wakenshaw´sta pistää silmään hänen pituudensa. Mies on lähes kaksimetrinen ja hänen raajansa ylettyvät kaikkialle. Illan esityksen aikana huomasimmekin, että hän täyttää koko kaupunginteatterin suuren näyttämön ja ottaa yleisön kokonaisvaltaisesti mukaan esitykseensä. Eturivi varsinkin pääsi mukaan, jotkut kenties enemmän kuin olivat kuvitelleetkaan.

KRAKEN-esitys on kolmiosaisen esitysparven keskimmäinen osa. Ensimmäistä osaa, SQUIDBOY:tä oli alun perin tarkoitus esittää vain kolmena iltana, jonka aikana koomikko toivoi löytävänsä itsestään jotain syvällistä, kenties elämänsä tarkoituksen. Esityksestä tulikin menestys ja Wakenshaw on esittänyt sitä kahden vuoden ajan ympäri maailmaa.

KRAKEN alkoi muodostua kahden valmiin ajatuksen ympärille. Esityksessä on jatkojalostettu SQUIDBOY:n innoittamia kokeiluja nimenomaan yleisön ottamisesta mukaan osaksi esitystä. KRAKEN:in ensimmäisissä näytöksissä Trygve esitti, että hänellä oli lavalla valmis show, mutta muokkasi esitystä yleisön reaktioiden mukaan. Nykyään esitys on valmis kokonaisuus, joka tosin vieläkin muovautuu pienillä improvisoiduilla kohtauksilla. Yleisön lukutaito onkin pakollinen, koska artisti ottaa koko eturivin osaksi esitystä.

KRAKEN:in menestys kuulema hieman pelottaa trilogian päätösosan, NAUTILUKSEN suhteen. Esiintyminen ja juttujen kokeilu on ollut hauskaa, mutta jo saavutetusta suosiosta johtuen paineita tuntuu olevan. Trilogian meriaiheiset nimet ovat syntyneet KRAKEN:in seurauksena, mutta muissa esityksissä ei viitata vedenalaiseen maailmaan millään lailla. Wakenshaw on huomannut, että kalojen esittäminen hauskasti on kovin hankalaa, eikä yleisö juurikaan innostu niistä.

Haastattelu on tilanteenakin hauska, mutta Wakenshaw tuntee silti olevansa oikeassa elämässä paljon lavapersoonaansa tylsempi tyyppi. Ihmiset jotka viettävät hänen kanssa aikaa ja pitävät hänestä huolta tapahtumissa yllättyvät yleensä eniten siitä muutoksesta, jonka lycra-asu ja esiintymislava saavat miehessä aikaan.

KRAKEN:in nopea suosio yllätti taiteilijan ja suosio alkoi ahdistaa. Balin lomalla uudelleen löytynyt jooga on jäänyt jokapäiväiseen elämään ja antaa omaa aikaa. Wakenshaw on nykyään kokenut maailmanmies ja onneksi hän kokee myös matkustamisen rentouttavana. Hän onkin matkustellut viimeiset kolmisen vuotta vailla vakituista kotia. Samalla hän on voittanut suuren määrän palkintoja ja pokaaleja ja olin jo ehtinytkin miettiä, missä hän niitä oikein säilyttää. Tuskin sentään kantaa niitä ympäri maailmaa 30kg:n omaisuutensa mukana. Trygve lähettää kuulemma jokaisen voittamansa pystin Uuteen-Seelantiin äitinsä luokse, jossa ne ovat siististi esillä pienellä palkintohyllyllä. Posti ei aina kohtele lähetyksiä kultahansikkain, joten jotain on saatettu joutua hieman liimailemaan kasaan. Silti ne ovat kaikki esillä. Vanhemmat ovat olleet aina kannustavia ja uskoneet hänen valintoihinsa, vaikka isä onkin joskus ehdotellut pojalleen mainosmiehen uraa.

Wakenshaw on aiemmin työskennellyt ystäväporukan kanssa perustetussa ’Theatre Beating’-porukassa, jonka kanssa he esiintyivät festivaaleilla ja tekivät teatteria. He olivat hyviä tekemään esityksiä, mutta he eivät tienneet kuinka niitä olisi tullut markkinoida. Esityksissä oli paljon rooleja ja ne olivat vaativampia järjestettäviä kuin nykyinen pienen kaluston esitys. Jyväskylän kaupunginteatteri on suurin yleisö jolle hän on vetänyt kokopitkän shown ja hän odottaakin esitystä innolla.

Wakenshaw on opiskellut kunnioitetussa Ecole Philippe Gaulier-pellekoulussa jossa opetusmetodit saattavat tuntua melko karuilta. Opiskelijoita kannustetaan löytämään oma sisäinen palonsa esiintymiseen, mutta ennen sen löytymistä vaaditaan usein murtumahetkiä. Wakenshaw on myös opettanut kyseisessä koulussa, mutta oppinut sen aikana että opettaminen ei ole hänen heiniään. Hänestä on helpompi näyttää opiskelijoille kuinka toimia sen sijaan, että koettaisi puskea heitä löytämään menetelmän itse. Opetusmetodi on kyllä oppilaille tuttu, ja tunneilla pyritään pitämään hauskaa.

Hauskaa on myös Wakenshaw’n yleisöllä. Lähes kaikki KRAKEN:ista kirjoitetut arvostelut kertovat siitä, miten yleisö nauraa ja nauraa, tietämättä itsekään mille oikein nauravat. Artistin itsensä mukaan yleisö nauraa taikuudelle. Esityksessä vilahtaakin taikuri ja lavalla kopistelee myös yksisarvinen hevonen, jolle tosin saattaa käydä köpelösti. Riippuu siitä, miten yleisö katsoo lavalle tehtyä näkymätöntä maailmaa. 

Chris Lynam - Syntynyt klovniksi

Chris Lynam syntyi vuonna 1953 Zimbabwessa, jossa hän nuorena poikana sai ensimmäisen kipinänsä klovneriaan. 14-vuotiaana hän vietti kesänsä Luna Park huvipuistossa, jossa hän törmäsi Britannian kuninkaallisten ilmavoimien edustajiin, jotka sitten ohjasivat häntä julkisen esiintymisten ja klovnerian ensiaskelissa. Jo nuorena koulupoikana Lynam toimi esityksissä assistenttina, joihin kuului tulen ja miekan nielettää sekä piikkimatolla makaamista. Klovneria kaappasi Lynamin heti mukaansa, mutta vasta 23-vuotiaana hän päätti sitoutua viihdemaailman pyörteisiin. Lynam kertoo yksinkertaisesti heränneensä yhtenä aamuna, ja tajunneensa haluavansa klovniksi. (chrislynam.net)

Chris Lynam show. Kuva: Gabriele Iuvara 2010 / Flickr

”Sod it! I want to be a clown.” – Chris Lynam

Ensimmäistä keikkakokemustaan Kings Roadilla Lynam kuvailee huonoksi ja kiusalliseksi, mutta muisto on hänelle yhä rakas. Nykyään hänet tunnetaan parhaiten esitystensä kirjaimellisesti räjähtävästä finaalista, jossa hän asettaa ilotulitteen pakaroidensa väliin laulaen samalla ”There’s No Business Like Show Business”. (Hay 2007; mt.)

Chris Lynam eroaa suuresti monista muista perinteisistä puhdasta stand-upia esittävistä koomikoista. Yli 30 vuotta kokemusta alalta, mukaan lukien Slava’s Snow show, jonka mukana hän on kiertänyt jo 20 vuotta, heijastuu luonnollisesti esiintymiseen. Yleisön joukkoon saattaa lentää sanojen sijaan jotakin muutakin kuten esimerkiksi jäätä, konfetteja tai jopa hänen koko kehonsa. Lynamin tapa esiintyä kumpuaa pitkälti katuesiintymisestä, ja tyyli on hioutunut maailmaa matkatessa. Hän on esiintynyt lukemattomilla eri komediaklubeilla sekä Tokion, Zürichin, New Yorkin ja tuhansien muiden kaupunkien kaduilla sekä muun muassa Rolling Stonesin, Bryan Adamsin ja Bob Dylanin keikkojen välisoittojen aikana. (Hay 2007)

Lynam ja hänen partnerinsa Kate McKenzie kohtasivat ensimmäistä kertaa vuonna 1984. Toisen kerran McKenzie kertoo törmänneensä Lynamiin Malcolm Hardeen Tunnel Palladium -show’ssa. Jokin hiukset pystyssä olevassa miehessä, jonka housut oli sidottu vanhalla mikin nauhalla tämän huutaessa ja kieriessä selällään, säväytti. Lynam ja McKenzie ovat olleet ja esiintyneet yhdessä yli 20 vuotta. (Hay 2007) He ovat esimerkiksi esiintyneet Popcorn Club kabareessa, jossa yhdistyvät surrealistisesti sirkus, livemusiikki sekä moderni sanaton komedia. (popcornclub.co.uk 2015)

Chris Lynam Festival of Fools 1. Kuva: tatchie 2013 / Flickr

Lynamin tapaa esiintyä on kuvailtu jonkinsorttiseksi ohjailluksi hulluudeksi. On kuitenkin hyvin tärkeää muistaa, että kaikki mitä lavalla tapahtuu, on todellisuudessa huolellisesti mietittyä ja lavastettua. Jokainen esitys on oma kokemuksensa, ja saattaa pitää sisällään esimerkiksi pyrotekniikkaa, akrobatiaa, omituista oopperaa ja orkesteriteoksia tai mitä Lynamin vilkkaasta mielikuvituksesta sitten koskaan irtoaakaan. (chortle.co.uk 2015)

Hänen tuorein produktionsa ErictheFred, jota olemme tänään illalla menossa katsomaan, vaikuttaa sävyltään synkemmältä kuin monet Lynamin aikaisemmat tuotannot. Kyseessä on siis vanhenevan klovnin elämäntarina, jonka ajattomuuteen kerrotaan olevan helppoa samaistua. Ei siis auta kuin odottaa jännittyneenä iltaan saakka ja katsoa, mihin kaikkeen Jyväskylän kaupunginteatterin lava tällä kertaa taipuu.

Lähteet:

Chris Lynamin kotisivut. Viitattu 6.7.2015. http://www.chrislynam.net/

Chrotle.co.uk. Chris Lynam. Viitattu 6.7.2015. http://www.chortle.co.uk/comics/c/569/chris_lynam

Hay, Malcom. The Popcorn Club preview. 2007. Viitattu 6.7.2015. http://www.timeout.com/london/comedy/the-popcorn-club-preview

Popcornclub.co.uk. Popcorn Club Cabaret. Viitattu 6.7.2015. http://www.popcornclub.co.uk/

Trygve Wakenshaw - Kraken

Olen lukenut paljon tästä uusiseelantilaisesta naurattajasta sekä hänen esityksestään. Siltikään en ole aivan varma mitä olen menossa katsomaan. 

Tätä showta lienee hankala lokeroida ja kuvata sanoin. Se on mimiikkaa joka pistää yleisön mielikuvituksen töihin. Ja se naurattaa, vaikka yleisö ei välttämättä tiedäkään mille nauraa. Odotan esitystä hyvin jännittynein tuntein.


KRAKEN on Wakenshaw'n toinen sooloprojekti, joka on voittanut palkintoja lukuisilta festivaaleilta. Hän kiertää maailmaa esittäen trilogiaansa vedenalaisin termein nimetyistä esityksistään. 

Jyväskylän Kesässä on aiemminkin nähty Uuden-Seelannin mimiikkataitureita. Viime vuonna The Pianist-esityksellään yleisön hurmannut Thomas Monckton on myös sitä mieltä, että KRAKEN kannattaa ehdottomasti käydä nauramassa.

Haastattelussa Jyväskylän Kesän toiminnanjohtaja Tanja Rasi

Haastattelimme Jyväskylän Kesän toiminnanjohtaja Tanja Rasia. Ihastuimme Tanjan intohimoiseen suhtautumiseen sanattoman naamioteatterin ja muidenkin esitysten kohdalla. Olisimme varmasti voineet kuunnella hänen tarinoitaan tuntikausia.

Olemme menossa siis katsomaan Vamos Theatren esityksen Finding Joy, Trygve Wakenshawn KRAKENin ja Chris Lynamin ErictheFredin. Aikaisempina vuosina opiskelijat ovat pureutuneet eri taiteenlajien esityksiin, mutta olemme tässä projektissa kaikki samaa mieltä Tanjan kanssa, että on kiva keskittyä vain yhteen kokonaisuuteen.

Tanja ei ole opiskellut sanatonta teatteria vaan ajautunut kokemuksen kautta alalle. Hän aloitti Kuopio Tanssi ja Soi:ssa ja siirtyi sieltä Jyväskylän kesään. 

Miten yleisö ottaa sanattoman teatterin vastaan? Ensimmäiset kokeilut olivat Kuopio Tanssii ja Soi:ssa ja sanaton teatteri ei tuohon tapahtumaan istunut kovin hyvin. Ajatus jäi kuitenkin Tanjalla elämään ja siirtyessään Jyväskylän Kesään hän otti asian esille. ”Ei kai tänne nyt mitään elefantteja tuoda?” oli ensireaktio. Mimiikka, uusi sirkus ja naamioteatteri yhdistettiin tuolloin vielä vahvasti perinteiseen sirkukseen. 

Miten saada tuntemattoman teatterin pariin yhä uutta yleisöä? Yleisön kannalta termistöllä ei ole mitään merkitystä. Tärkeintä on, että se tehdään hyvin. Tarvitaanko niitä rajoja, kun eri termien alla nähdään mitä erilaisimpia esityksiä? Euroopassa käytetään koko sanattoman teatterin alasta nimitystä ”mime” mikä on hankala sana suomessa. Sanaton teatteri ei ole tekstipohjaista vaan ihminen itse lukee tarinan esityksestä. 

Mitä termiä siis voisi käyttää? Tanja pyysi apua Jari ”klovni DODO” Siljamäeltä ja he pohtivat asiaa yhdessä viikkokausia. Sanaton teatteri! Tämä termi oli tullut jäädäkseen!

Miten esitykset päätyvät Jyväskylän Kesään? Tanja kiertää ympäri maailmaa metsästämässä uusia kiinnostavia esityksiä. Tavallaan näin on jonkinlainen laatutakuu ja varmistetaan se, että ainakin tiedetään mitä on tulossa. Prosessi voi kestää puolesta vuodesta muutamaan vuoteen. Esimerkiksi Finding Joy bongattiin pari vuotta sitten.

Tanja kertoi myös omia kokemuksiaan tulevista esityksistä ja esiintyjistä:

Vamos Theatre – Finding Joy

Vamos Theatre ei ole alansa ensimmäinen joka on käynyt Jyväskylän Kesässä, mutta varmasti aivan yhtä kiinnostava uusi tuttavuus. Finding Joy ottaa kantaa kolmen sukupolven ongelmiin, joka ikäluokassa on omat ongelmansa. Jokainen voi siis löytää oman kosketuspintansa esityksestä. Esityksensä lisäksi he pitävät kaksi katuteatteriesitystä ja tuovat näin sanattoman teatterin alaa vähän lähemmäksi ihmisiä. 

Trygve Wakenshaw – KRAKEN

”Palkittu esiintyjä! Synnynnäinen taiteilija, ei voisi kuvitella mihinkään muuhun ammattiin!” On kauhean vaikea kuvata millainen Trygve on, se on vain jokaisen itse nähtävä. Hänen kehollisuus on aivan omaa luokkaansa. Hauska, taidokas, viihdyttävä. Mitä ihmettä tapahtuu lavalla, kun Tanja kertoi koko yleisön jääneen vielä pitkäksi aikaa esityksen jälkeen Trygven kanssa hengailemaan? Hän saa koko yleisön nauramaan eikä yleisö välttämättä tiedä miksi he nauravat. Tässä kyynisessä maailmassa käsittämättömän hieno taito saada ihmiset oikeasti hyvälle tuulelle.

Chris Lynam – ErictheFred

Tanja meni katsomaan Chrisin esityksen ilman ennakkotietoja ja ihastui täysin huikeaan teokseen. Chris saa ihmiset nauliintumaan itseensä, teki hän mitä tahansa. Esitys kertoo elämäntarinan - kaikki mutkat ja kuopat mitä siihen kuuluu. Mies, jota on pyydetty paussipelleksi mm. Bob Dylanin ja Rolling Stonesin keikoille. Hän on suuri tähti ja toivottavasti tämän esityksen jälkeen Suomessakin tajutaan millainen legenda meille on tänne tuotu.

Teksti: Jenna Korpela
Videon editointi Eveliina Eronen

Vamos Theatre - Osa 1: Finding Joy

Jyväskylässä on nyt upea mahdollisuus tutustua sanattomaan naamioteatteriin brittihuumorin sävyttämänä.  Ainakin itse olen hyvin ihmeissäni, miten brittihuumorin saa ilmaistua, kun ei ole sanoja!  Esitys Finding Joy kertoo Joysta, joka rakastaa tanssimista ja on menettämässä muistinsa. Hänen kanssaan seikkailee ja kohtaa elämän vastoinkäymisiä lapsenlapsi Danny, joka joutuu usein vaikeuksiin. Danny päättää ryhtyä isoäitinsä hoitajaksi.  Huumorin kautta käsitellään vakavaa aihetta, joka koskettaa jossain vaiheessa meidän useimpien elämää. Mitä tehdä, kun läheinen menettää muistinsa? Yhteyden ihmiseen voi saada monella tavalla. Vamos Theatren hienous onkin siinä, että he pyrkivät vaikuttamaan ihmisten elämään ja tuovat esille vaiettuja aiheita sanattoman naamioteatterin kautta. 

Keskisuomalainen ehti käydä haastattelemassa Vamos Theatrea harjoitusten lomassa: Vamos Theatre - Finding Joy

Jyväskylän kaduilla nähdään myös kaksi Walkabout esitystä. Esitykset ovat leikkisiä, huumorin kautta esitettyjä kevyesti anarkistisia ja jopa kantaa ottavia teoksia, joissa maskeissa olevat hahmot ottavat kontaktia yleisöönsä. Yleisö voi olla ohikulkija tai kätilö työpaikallaan. He tekevät yhteiskunnallista teatteria aiheinaan ikääntyminen, huumeiden käyttö, katumellakointi. Mihin vaan voi ottaa kantaa ja he tekevät uraa uurtavaa työtä, oikeasti auttaen ihmisiä.  He saattavat mennä kokouksiin kongresseihin erilaisina hahmoina ja aiheuttavat reaktioita ihmisissä. Palaute on ollut positiivista: ”Karskeinkin salkkumies sulaa, kun dementoitunut mummo tulee silittämään poskea.” Minun sydämeni ainakin suli täysin, kun näin tänään Kompassilla Joyn ja hänen lapsenlapsensa kohtaavan erilaisia ihmisiä. Tuntuu sydämessä asti, vaikka yhtään sanaa ei vaihdettu.

Katsokaa itse ja ihastukaa: Walkabout - Joy ja Danny

Vamos Theatre ei ole alansa ensimmäinen, joka on käynyt Jyväskylän Kesässä, mutta varmasti aivan yhtä kiinnostava uusi tuttavuus. He tekevät paljon yhteisöllistä työtä hoitoalan, vanhusten ja jopa kongressin kanssa. Vamos Theatre uudistaa naamioteatteria ja tekee siitä koko ajan osallistavampaa. Jyväskylän Kesän toiminnanjohtaja Tanja Rasi mainitsi pari kiehtovaa faktaa naamioteatterin hienoudesta: ”Kaikki ihmiset ovat saman arvoisia, koska naamiolla voit peittää etnisen taustan.”

Nyt nauttikaamme tulevista kahdesta esityksestä 8.7. klo 20 ja 9.7. klo 19 Jyväskylän kaupunginteatterilla!

Finding Joy tuodaan kevyemmällä lavastuksella ja lyhemmällä esityksellä Jyväskylään. Esityksessä ei ole väliaikaa ja ikäsuositus on yli 12-vuotialle.

Ensi viikolla blogiin ilmestyy laajempi kertomus teatterin historiasta ja mitä kaikkea muuta he tekevät, kuin pelkästään esiintyvät!

Tunnelmia Jyväskylän Kesästä -näyttely

Jyväskylän Kesän aikaan koko kaupunki muuttuu hieman normaalista. Keskustassa liikuskellessa on koko ajan pieni omituinen tunne, että jotain voi tapahtua. Päivällä näin jonkin teatteriporukan elehtimässä lounasravintolan edessä, hieman myöhemmin kirkkopuistossa poseerasi nainen, jonka selässä kasvoi pihlaja. Kukaan ei tunnu kummastelevan näitä hyvinkin poikkeavia näkyjä, kaupunkilaiset tietävät, että tilanteet liittyvät Kesään.

Tapahtumalla on huima määrä virallisia tapahtumapaikkoja, mutta nämä katuesiintyjät tuovat tuntua, että aivan kaikkialla tapahtuu. Päätin käväistä kaupunginkirjaston ala-aulassa katsomassa, mitä ja missä aiempina vuosina onkaan tapahtunut.

Jyväskylän Kesä viettää tänä vuonna 60. juhlavuottaan ja matkan varrelle on varmasti mahtunut yhtä sun toista. Itselleni vasta tämän kevään aikana auenneet teatterin alagenret ovat olleet edustettuina jo vuosien ajan.

Osa tapahtumista pidetään kaupunkilaisten omissa, tutuilta tuntuvissa paikoissa, joitain varten rakennetaan telttoja, jotkut taas koetaan hienoissa saleissa. Tarjolla on jotain varmastikin jokaiseen makuun, mutta mietin, löytävätkö kaikki mahdolliset asiakkaat tapahtumiin. Jos esimerkiksi kaupunginteatteri tuntuu vieraalta, tuleeko sinne lähdettyä kepeänä kesäiltana katsomaan kulttuuria? Toivoisin, että vastaus voisi olla myös kyllä. Kesällä kun voi kokea jotain silmiä avartavaa ja vatsanpohjia kutkuttavaa myös kesäteatterien ulkopuolella, sisätiloissa. 

Näyttely kaupunginkirjaston ala-aulassa 22.8. saakka.

Uusi sirkus - keksitään sirkus uudestaan!

Minä olen vannoutunut sirkuksessa kävijä, tahtomattani. Isä osti aina liput Sirkus Finlandiaan ja siellä oli käytävä. Oli pakko istua eturivissä ja pelätä, että joku tulee ruiskimaan päällesi vettä tai kuristajakäärme karkaisi jalkoihin. Olen aika varma, että monella meistä on mielikuva sirkuksesta ja siihen liittyy vahvasti teltta ja popcornin sekä eläinten tuoksun sekoitus. En kuitenkaan hyppää perinteisen sirkuksen matkaan vaan keskityn uuteen sirkukseen.

Uusi sirkus. Mitä hittoa se tarkoittaa? Nämä tuli minulle ensimmäisenä mieleen:

-         -  leijona, jolla on värjätty harjas

-         -  klovneja, joilla on sininen nenä

-         -  katsojat laitetaan roikkumaan pää alaspäin – uusi sirkus, uusi näkökulma

Mitä? Toisaalta, en ehkä ole väärässä jos sanon, että ei meistä moni muukaan tiedä mitä ihmettä on uusi sirkus. Ehkä tämän lukemisen jälkeen meillä on vähän selkeämpi käsitys!

Uusi sirkus alkoi muotoutumaan maailmalla 1970-luvulla. Silloin alettiin yhdistelemään sirkukseen teatteria, tanssia, musiikkia, kirjallisuutta ja kuvataidetta. Ja onneksi yhdistettiin! Suomeen tämä virtaus saapui vahvasti 1990-luvulla. Suomessa uutta sirkusta kutsutaan useimmin nykysirkukseksi. Tutkin hieman asiaa ja taitaa olla niin, että sirkusryhmät päättävät usein itse mitä termiä käyttävät. (Sirkuksen tiedotuskeskus)

Yle Areenassa on tällä hetkellä yhden uuden sirkuksen ryhmän esitys vielä parikymmentä päivää. Tämä ryhmä ei ole suomalainen, vaan Kanadalainen, uuden sirkuksen edelläkävijä Cirque Eloize. Vuodesta 1993 toiminut ryhmä rikkoo rajoja ja uskaltaa kokeilla. Mielestäni kuitenkin Areenasta löytyvä esitys on hyvin perinteistä tyyliä vaikkakin yhdistelee musiikkia, tanssia ja teatteria. He ovat kymmenellä teoksellaan esiintyneet 4000 kertaa, 440:ssä eri kaupungissa ja 40:ssä maassa. Aikamoinen saavutus parissa kymmenessä vuodessa!

Mielestäni teos Sade ei riko rajoja liian räikeästi ja se on helppoa katsottavaa. Tietenkin esiintyjät ovat huipputaitavia ja tempaavat mukaansa, mutta katsojaa ei pistetä ahtaalle. Teoksessa leikitellään esiintymisen ja esityksen rajapinnoilla – milloin esitys muuttuu esitykseksi ja saako esitystä esimerkiksi kritisoida esityksen aikana. Jos haluat hurmaantua erilaisista tunteista ja helpon laskun uuden sirkuksen pariin, tämä esitys kannattaa katsoa. Se on uskomattoman kaunis ja taidokas.

Jäin ajattelemaan, että tuskin muistan puolen vuoden päästä, että uusi sirkus tempaisi minut mukaansa näin vahvasti. Uskon että seuraavalla Helsingin matkalla tuskin katson menovinkeistä onko jotain kiinnostavaa sirkusesitystä sillä hetkellä menossa. Siksi innostuinkin tosissaan kun löysin Jyväskylästä progesirkuksen! Käsi ylös jyväskyläläiset, kuinka moni on kuullut heistä? Minä voin turvautua ulkopaikkakuntalaisuuden viittaan. Company Uusi Maailma leikittelee sirkuksella, visuaalisella teatterilla ja performanssilla. Vuonna 2006 Seija Hakkaraisen perustama ryhmä on myös kansainvälisesti hyvin suosittu ja esitykset soveltuvat usein teini-ikäisille ja aikuisille. Minua eniten viehättää heidän tarinankerronnallisuus ja visuaalisuus, yhdistettynä tietenkin hyvään musiikkiin ja uskomattomaan akrobatiaan. Mitä muuta uudelta sirkukselta voisi toivoa? (Company Uusi Maailma)

Katsokaa itse ja ihmetelkää minun laillani, mitä on tuo uusi sirkus. Vietin monta iltaa etsien erilaisia uuden sirkuksen ryhmiä ja katsoen lyhyitä pätkiä heidän esityksistään. Voin sanoa, että jokaiselle löytyy jotakin – on skeittareita ja burleskia, yhdistettynä musiikkiin ja teatterin elementteihin. Seuraavana sadepäivänä, tutustu uuteen sirkukseen!

Lähteitä:

Sirkuksen tiedotuskeskus - Suomalainen sirkushistoria,http://www.sirkusinfo.fi/fi/suomalainen-sirkus/suomalainen-sirkushistoria

Cirko - Uuden sirkuksen keskus, http://www.cirko.fi/cirko/

Cirque Eloize, http://www.cirque-eloize.com/en/who-are-we

Cirque Eloize – Sade, http://areena.yle.fi/1-1620369

Company Uusi Maailma, http://uusimaailma.org/company/about/

Miksi pelkäämme klovneja?

Klovneja on pelätty pitkään. Termin Coulrophobia, jolla viitataan klovnien irrationaaliseen pelkoon, katsotaan saaneen alkunsa 1980-luvulla (Worldwidewords.org). Hahmoista, joiden alkuperäinen tarkoitus oli viihdyttää, on tehty lukematon määrä kauhuelokuvia ja -kirjallisuutta. Esimerkiksi Stephen King kirjoitti vuonna 1986 tunnetun kauhuromaanin ”Se”, jossa klovniksi naamioitunut demoni hyökkäsi lasten kimppuun. Vuonna 2014 Ranskassa nuoret pukeutuivat pelleiksi ja pahoinpitelivät ohikulkijoita. Internetistä ponnetta entisestään saanut klovnihysteria on jättänyt pystyvän jäljen myös siihen, miten klovneriaa ammatiksi harjoittaviin suhtaudutaan. Negatiivinen yleiskuva klovneista muodostaa suuren haasteen: kuinka päästä yli tästä negatiivisesta mielleyhtymästä?

Hovinarri. Heinrich Vogtherr the Youngerin puupiirros vuodelta 1940.

Klovnien historia on pitkä. Aikaisimmat merkit klovneista löytyvät Egyptistä jo yli 5000 vuotta sitten. Klovnit pukeutuivat leopardinnahkaan ja outoihin maskeihin, tanssien jäljitellen Egyptin jumalia kuten Besiä, sodan ja tanssin jumalaa. Klovneja onkin löytynyt historian varrella laidasta laitaan, Kreikan ja Rooman antiikin teatterin klovneista keskiaikaisiin hovinarreihin, 1500-luvulla Italiassa syntyneeseen improvisaatioteatterin muotoon commedia dell’arteen ja nykyajan fyysisen teatteriin. Klovnien esitykset eivät pitkään aikaan olleet lapsille sopivia vaan käsittelivät usein rohkeita ja raakojakin aiheita. (Clown Bluey 2015)

Joseph Grimaldi

Joseph Grimaldi (1778–1837) oli pantomiimitaiteilija, jota pidetään klassisen klovnin roolin keksijänä. Hän oli akrobaatti, jonglööri, miekkailija ja tanssija. Hän suunnitteli ja rakensi lavasteita ja pukuja ja toimi tanssiesitysten koreografina. Vuonna 1803 Grimaldi loi Joey-hahmon, joka pukeutui pikkulapsen pukua jäljittelevään värikkääseen asuun ja meikkiin, johon kuului valkoinen naama, punaiset huulet, liioiteltu poskipuna ja kaarevat kulmakarvat. (Uglow 2009 & Wikipedia) Grimaldi oli kuitenkin hyvin erilainen persoona esitystensä ulkopuolella. Grimaldin oma isä oli tyranni, hänen ensimmäinen vaimonsa kuoli synnyttäessään, hänen poikansa menehtyi alkoholismin takia 31-vuotinaana, hänen valloittavat esityksensä ja stunttinsa aiheuttivat hänelle jatkuvaa kipua ja lopulta vammauttivat hänet. Esityksissään Grimaldi vitsaili traagisella taustallaan. (McRobbie 2013, 1.)

Samoihin aikoihin Grimaldin kanssa 1700-luvulla Ranskassa naurettiin Jean-Gaspard Deburau's Pierrotin luomalle valkonaamaiselle ja punahuuliselle klovnille. Häntä oli rakastettu klovni Ranskassa, mutta vuonna 1839 Deburau tappoi häntä uhitelleen pojan iskemällä tätä kävelykepillään. Mielikuva tappajaklovnista pysyi ihmisten mielessä. (Willett 2013)

Kuva: palindrome6996 2008 / Flickr

"Few things are as hopelessly saturated with the stink of fear and death as a colorful, smiling clown. As my four-year-old son put it after having clowns explained to him: 'So clowns are supposed to be funny, but then they accidentally make you sad and afraid?'" — Michael J. Nelson

Klovnit on aina liitetty vaaraan ja pelkoon, koska klovneriassa ihmismielen logiikkaa on aina venytetty sen äärirajoille saakka. Järjen rajoja koetellaan vitsaillen, mutta samalla myös pilkan kautta. (Goldhill 2014) Hymyn katsotaan olevan yksi klovnien tärkeimmistä tunnusmerkeistä. Keskiajalla hovinarreja rankaistiin julmastikin, jos he eivät saaneet kuningasta nauramaan: narrien suun lihaksia jopa leikeltiin niin, että he eivät kyenneet muuttamaan naamansa ilmettä surulliseksi (Watkins 2014). Klovnin hymyn taakse piiloutuu paljon: meikin ja punaisen nenän avulla on mahdollista peittää hahmon todelliset tunteet. Tähän tunteeseen myös monet kauhuelokuvat tarttuvat – ihmisnaama on naamion alta tunnistettavissa, mutta jotakin tuttua ja turvallista on kadonnut. Klovnien ilkikurinen hymy aiheuttaa monissa ihmisissä pelkoa, vaikka todellisuudessa esityksen tarkoitus olisi olla puhtaasti viihdyttävä ja ilahduttava. 

Kuva tappajaklovneista on klovnerian genrelle erittäin haastava. Klovnit ovat monelle nuorelle tuntemattomia hahmoja menneiltä vuosikymmeniltä, joihin liittyy paljon negatiivisia mielleyhtymiä erityisesti populaarikulttuurin kautta. Kaikeksi onneksi monet nykyklovnerian edustajat tekevät kaikkensa kääntääkseen yleiskuvan klovneista postiviisiseksi. Klovneriassa tärkeintä on viestintä, ei tunteiden salaaminen: hyvälle klovnille maskeeraus on tapa auttaa esittämään tunteita paremmin, ei salaamaan niitä (McRobbie 2013, 3.). 

Esimerkiksi maailman parhaaksi klovniksi ylistetyn Venäläisen Slava Poulinin Snow show on kaikkea muuta kuin pelottava. Myös Jyväskylän Kesän ohjelmistosta löytyviin Trygve Wakenshawiin ja Chris Lynamiin tutustuttuani totesin, että tämä pätee myös heihin. Lopuksi voisin ehkä näin kliseisesti sanoa, että ei kannata uskoa kaikkea mitä kuulee tai lukee puhuttavan klovneista. Pelottavienkin asioiden taustalta voi löytyä jotakin uutta ja mukaansatempaavaa. Todelliset nykypäivän klovnit ovat todella kaukana pelottavista tappajaklovneista. Tämän voin todeta entisenä klovnipelkurina.

Lähteet: 

Clown Bluey. History of Clowns. Viitattu 2.7.2015. http://www.clownbluey.co.uk/more-info/clown-history

Goldhill, Olivia. Why are we so scared of clowns? 2014. Viitattu 2.7.2015 http://www.telegraph.co.uk/culture/halloween/11194653/Why-are-we-so-scared-of-clowns.html

McRobbie, Linda. The History and Psychology of Clowns Being Scary. 2013. Viitattu 3.7.2015. http://www.smithsonianmag.com/arts-culture/the-history-and-psychology-of-clowns-being-scary-20394516/?no-ist

Uglow, Jenny. The Pantomime Life of Joseph Grimaldi by Andrew McConnell Stott. 2009. Viitattu 2.7.2015. http://www.theguardian.com/books/2009/nov/01/pantomime-life-of-joseph-grimaldi

Watkins, Gwynne. An Expert Explains Why You’re Scared of Creepy Clowns and Other Horror Tropes. 2014. Viitattu 3.7.2015. http://www.vulture.com/2014/10/expert-explains-why-youre-scared-of-clowns.html

Wikipedia. Joseph Grimaldi. Viitattu 2.7.2015 https://fi.wikipedia.org/wiki/Joseph_Grimaldi

Willett, Megan. A Brief History Of Clowns, And Why They're So Darn Scary. 2013. Viitattu 2.7.2015 http://www.businessinsider.com/why-people-are-scared-of-clowns-2013-8?op=1&IR=T

Worldwidewords.org. Coulrophobia. Viitattu 3.7.2015. http://www.worldwidewords.org/weirdwords/ww-col2.htm

Charlie Chaplin: The Kid (1921)

It's not pantomime, it's comic motion"

-Mack Sennett

Pidimme työryhmän kanssa elokuvaillan ja tutustuimme fyysisen teatterin eri muotoihin. Arvoimme, kuka kirjoittaisi mistäkin elokuvasta ja sen lajista. Arpaonni tuotti minulle Charlie Chaplinin elokuvan nimeltä Chaplinin Poika. Muistan nähneeni jotain pätkiä Chaplinin mykkäelokuvista, muta nyt katsoin ensimmäistä kertaa hänen kokopitkän elokuvansa.

Aivan ensimmäisenä kiinnitin huomioni Chaplinin hahmoon. Muut elokuvassa esiintyvät ihmiset on puvustettu aikakauteen ja tapahtumapaikkaan sopiviksi. Chaplin puolestaan näyttää siltä, kuin hänet olisi vain tiputettu kaupunkiin. Häntä ei voi olla huomaamatta ja painamatta mieleensä. Chaplin loi hahmonsa kerralla. Hän halusi hahmoon kontrastia, joten hän pukeutui istuvaan takkiin ja ylisuuriin housuihin, isoihin kenkiin ja pieneen hattuun. Hahmon taustalla on köyhyys. Kodittomilla henkilöillä oli usein päällepäin siistit vaatteet, jotka paljastuivat kuitenkin tahraisiksi ja kuluneiksi. Kodittomat myös leikkasivat kenkiinsä aukkoja helpottamaan pakottavia jalkojaan. Näistä kuvitteellisista jalkasäryistä syntyi myös Tramp-hahmon kävelytyyli. ¹

Elokuvan äänettömyyttä on käytetty hyväksi esitellessä uudet hahmot. Minusta oli huvittavaa, miten kohtaukseen tuleva uusi hahmo havaittiin usein vasta häneen törmätessä. Elokuvassa on paljon naivistisia piirteitä jotka katsojan täytyy ostaa voidakseen nauttia näkemästään. Esimerkiksi elokuvan yksi päähenkilöistä, kaunis nainen, pelastaa tilanteet usein vain ilmestymällä paikalle. Klovnerian tapa esittää asiat tragedian kautta oli selkein elokuvan loppupuolella olevassa kattokohtauksessa. Chaplinin adoptiopoika on päätetty viedä lastenkotiin ja Chaplin koettaa tavoittaa hänet. Hän juoksee kotitalonsa katolla poliiseja karkuun, mutta kun vastassa on jyrkkä harjakatto, hän liukastelee sen alas muutamaankin kertaan. Poliiseilla sen sijaan ei ole ongelmaa katon ylittämisessä.

Chaplin oli ollut jo pitkän tovin tilassa, jota kirjailijat kutsuisivat valkoisen paperin kammoksi. Luovuus ei vain kukkinut. Chaplin aloitti elokuvan teon vain 20 päivää esikoispoikansa kuoleman jälkeen. Elokuvan tekemiseen kului vuosi aikaa. Se oli tarkoitettu lyhytelokuvaksi, mutta siitä muodostui Chaplinin toinen yritys tehdä teatterilevitykseen soveltuva pidempi elokuva. ² Yli tunnin mittainen ei voisi olla pelkkää komediaa, vaan sillä tulisi olla selkeä juoni. Jo elokuvan ensimmäisissä kuvissa katsojalle kerrotaankin, että elokuva tulee sisältämään naurua, mutta kenties myös kyyneliä.  Elokuvan tapahtumat sijoittuvat pieneen kaupunkiin sekä pääasiassa yhteen asuntoon. Kuvakulmat ovat koko elokuvan ajan samat, eikä kamera-ajoja ole ainuttakaan. Kuvaustehosteita on käytetty minimalisesti. Osassa kohtauksissa on tummennetut reunat, koin nämä kohtaukset jollain tapaa erityisen surullisina. Tuon ajan elokuvissa valotuksella on ollut todella suuri merkitys. Mykkäelokuvan tärkeimpiä asioita ovat hahmojen kasvot ja eritoten heidän silmänsä. Elokuvissa käytettävät valonheijastimet keksittiin sattuman kautta 1890-luvulla ja tämä mullisti elokuvien valaistuksen. ³

Kuvassa 12-vuotias Lita Grey

Chaplin ei harjoitellut kohtauksiaan etukäteen, vaan kuvasi ne suoraan. Kohaus saattoi ottaa kymmeniä otoksia, joiden aikana juonikuviokin ehti muuttua. Hän oli myös tarkka siitä, että elokuvan illuusio ei menisi pilalle, katsoja ei saanut nähdä miten erikoisehosteita oltiin käytetty. ⁴ Elokuvassa Chaplinin hahmo loikkii korkealle rakennusten seinille, sekä univaiheessa hänen esittämänsä enkeli lentää. Unikohtaukseen Chaplin roolitti vietteleväksi enkeliksi Lita Greyn. Vasta 12-vuotias Lita maskeerattiin näyttämään 18-vuotiaalta ja hänen roolinsa on vietellä Chaplin. 6 vuoden kuluttua Litasta tulisi Chaplinin seuraava vaimo, kun he raskauden myötä menisivät naimisiin. Naishuolet vaikuttivat Chaplinin elämään elokuvan teon aikaan muutenkin. Lapsen äitiä näytellyt Edna Purviance ratkesi kuvausten aikana juomaan niin pahasti, että hänen tilalleen etsittiin korvaajaa. Edna sai kuitenkin vietyä kuvaukset loppuun. Chaplinin silloinen vaimon haki avioeroa ja mittavia korvauksia. Chaplin päätti piilottaa elokuvan negatiivit oikeudenkäynnin ajaksi ja leikkasikin elokuvan salassa. ⁵

Elokuvassa on paljon yhtäläisyyksiä Chaplinin omaan elämään. Chaplin eli muutaman vuoden äitinsä sekä velipuolensa kanssa köyhille tarkoitetuissa asuntoloissa, joissa asuttiin työtä vastaan. Eläminen näissä asuntoloissa oli tarkkaan säädeltyä; naiset ja miehet asuivat eri puolilla suurta aluetta, ja perheet näkivät toisiaan vain lyhyitä aikoja kerrallaan. Asukkaat olivat kaikkein köyhintä kansanryhmää, joilla ei ollut välttämättä muuta vaihtoehtoa elämässään. Charlie sekä hänen veljensä Sydney asuivat erillään äidistään lapsille tarkoitetussa koululaitoksessa. Lapset pääsivät asumaan isänsä luokse kun poikien äiti otettiin asukkaaksi parantolaan. Asuntoloita oli ympäri Britanniaa ja olosuhteet niissä vaihtelivat suuresti. Poikien kouluna toimineessa laitoksessa lapsia rangaistiin pahanteosta lyömällä heitä kepillä tai vitsoilla.⁶

Ensi-iltaesityksen jälkeen Chaplin lähti kiertueelle Eurooppaan. Harmikseen hän ei ehtinyt tavata Sigmund Freudia, joka kuitenkin kirjoitti Chaplinista lyhyen analyysin. ”Hän on poikkeuksellisen yksinkertainen ja läpinäkyvä tapaus. Hän esittää aina vain itseään sellaisena, kuin hän oli ankeassa lapsuudessaan. Hän ei pääse irti häpeän tunteista jotka varjostivat hänen silloista elämäänsä.” ⁷

Elokuvaan tutustuminen on ollut todella mielenkiintoista. Nautin dokumenttien katsomisesta ja olinkin yllättynyt, miten hyvin mustavalkoisten mykkäelokuvien taustoista löytyy tietoa. Uskon tutustuvani tähän taidemuotoon enemmänkin, sillä elokuvien katselu on varmasti mielenkiintoista uudella keräämälläni pohjatiedolla. Haluan myös paneutua lisää elokuvissa käytettyihin äänimaailmoihin.  On erittäin mielenkiintoista havaita itsessäänkin, kuinka paljon musiikki vaikuttaa tunnetiloihin.

Lähteet:

¹ Charlie Chaplin – Full length biography https://youtu.be/6-T7y5A5e7Y?t=966
² Charlie Chaplin - The Kid : Full Documentary https://youtu.be/tO7aHZjBugg?t=51
³ Trick of the Light: Cinematography in Silent Films (1896-1927) https://youtu.be/mkdBxZsYG8I?t=1010
⁴ Charlie Chaplin – Full length biography https://youtu.be/6-T7y5A5e7Y?t=1428
⁵ Charlie Chaplin - The Kid : Full Documentary https://youtu.be/tO7aHZjBugg?t=420
⁶ English Workhouses http://www.workhouses.org.uk/Newington/, http://www.workhouses.org.uk/CentralLondonSD/ http://www.historyextra.com/workhouse lainattu 5.7.2015
⁷ Charlie Chaplin – Full length biography https://youtu.be/6-T7y5A5e7Y?t=3206