Chris Lynamin haastattelu

Pääsimme haastattelemaan Chris Lynamia päivää ennen hänen ErictheFred esitystään Jyväskylän kaupunginteatterilla. Hän oli erittäin mukana, haastattelutilanne rento ja no, jotakin todella yllättävääkin ehti tapahtumaan haastattelun lomassa. Haastattelu tehtiin videohaastatteluna englanniksi, ohessa siis linkki videoon sekä yritykseni kääntää haastattelu sen pääajatuksineen suomeksi.

--

Chris Lynam totesi eräänä aamuna ilman sen suurempia mutkia, että haluaa klovniksi. Tämä ratkaiseva ajatus on siivittänyt hänen moninaista, jo 43-vuotista uraansa viihdemaailmassa. Ennen klovnerian parissa työskentelyä Lynam kertoo toimineensa esimerkiksi kirjanpitäjänä, näyttelijänä ja insinöörinä, mutta hän ei kokenut näitä urapolkuja omakseen. Hän painottaa, että elämässä kaikki on mahdollista kunhan vain jaksaa nähdä vaivaa päämääränsä eteen.

Ideat esityksiin voivat tulla missä ja milloin tahansa, ja niitä on usein mahdotonta suunnitella etukäteen. Lynam kertoo kerrasta 35 vuotta sitten, kun esityksen aikana ilmassa leijailevasta muovikasista syntyi spontaanin leikittelyn seurauksena erittäin suosittu ja hauska sketsi. Ideat voivat kehittyä myös esimerkiksi keskustelun kautta eivätkä siis aina ole välittömiä. Esimerkiksi nimi ErictheFred juolahti Lynamin mieleen hänen kuvaillessa jotakin yli 30 vuoden takaa: kesti siis 32 vuotta saada selville, kuka ErictheFred todellisuudessa oli. ErictheFred poikkeaa monellakin tapaa Lynamin aikaisemmasta tyylistä luoda esityksiä improvisaation ja intuition kautta. Shown tyyliä ja tuntua on pohdittu tarkkaan kolmen vuoden ajan. Kyseessä on samalla hänen ensimmäinen vakava teoksensa.

Lynam pohtii oma klovnin hahmonsa kehittymistä riehakkaasta, nasevasta hahmosta jokseenkin hyväksyttävämpään suuntaan. Yleisesti ottaen hän toteaa klovnien ollen aina olemassa jossakin muodossa: jokaisessa sivilisaatiossa on vallinnut jonkinasteinen shamanistinen ilmapiiri. Esimerkeiksi hän nostaa Italiassa 1500-luvulla syntyneen commedia dell’arten sekä venäläisen klovnerian omaperäisen tyylin. Viimeisen 50 vuoden aikana Lynam toteaa stand-up komedian nousseen suureen suosioon, ja erityisesti televisio on hänen mielestään vaikuttanut niin ikään myös klovnerian monimuotoisuuteen. Komedia on saanut uusia muotoja filmiteollisuuden kautta: Jackie Chan voidaan nähdä tämän aikakauden Buster Keatonina. Buster Keaton on ollut myös Lynamin esikuva.

Slava’s Snow Showssa esiintymisen Lynam on kokenut tylsäksi. Jatkokysymykselle ei jäänyt aikaa, sillä tässä vaiheessa haastattelua tapahtui jotakin hyvällä tavalla odottamatonta: Lynam pysäytti puistoon ajaneen poliisiauton ja pyysi poliiseja ystävällisesti näyttämään dokumenttinsa hänelle. Jälkeenpäin hän kertoi tehneensä tämän meitä viihdyttääksemme ja todistaakseen, että tällaiset spontaanit teot todella ovat hänelle mahdollisia myös ilman esiintymisasua. Samalla hän painotti, että ei olisi koskaan tehnyt vastaavaa ilman yleisöä.

Tilaisuus viihdyttämiseen siis todella voi tulla milloin tahansa: klovneria on Lynamille elämäntapa. Päättäessään 20-vuotiaana haluavansa klovniksi hän teki samalla tietoisen päätöksen siitä, ettei halua kasvaa aikuiseksi. Klovneria on nukkumisen ohella Lynamille tapa rentoutua. Esiintymisen kautta hän voi luoda itselleen maailman, joka toimii hänen omilla säännöillään. Lopuksi hän kertoo olevansa tottunut esiintymään kaikenlaisilla tapahtumapaikoilla kuten kaduilla, teattereilla sekä rockbändien rinnalla, lähellä ihmisiä. Chris Lynamin kyky ja tapa ottaa tilanne kuin tilanne haltuun on varmasti yksi niistä keskeisimmistä piirteistä, joka on tuonut hänelle menestystä.

Chris Lynam - Syntynyt klovniksi

Chris Lynam syntyi vuonna 1953 Zimbabwessa, jossa hän nuorena poikana sai ensimmäisen kipinänsä klovneriaan. 14-vuotiaana hän vietti kesänsä Luna Park huvipuistossa, jossa hän törmäsi Britannian kuninkaallisten ilmavoimien edustajiin, jotka sitten ohjasivat häntä julkisen esiintymisten ja klovnerian ensiaskelissa. Jo nuorena koulupoikana Lynam toimi esityksissä assistenttina, joihin kuului tulen ja miekan nielettää sekä piikkimatolla makaamista. Klovneria kaappasi Lynamin heti mukaansa, mutta vasta 23-vuotiaana hän päätti sitoutua viihdemaailman pyörteisiin. Lynam kertoo yksinkertaisesti heränneensä yhtenä aamuna, ja tajunneensa haluavansa klovniksi. (chrislynam.net)

Chris Lynam show. Kuva: Gabriele Iuvara 2010 / Flickr

”Sod it! I want to be a clown.” – Chris Lynam

Ensimmäistä keikkakokemustaan Kings Roadilla Lynam kuvailee huonoksi ja kiusalliseksi, mutta muisto on hänelle yhä rakas. Nykyään hänet tunnetaan parhaiten esitystensä kirjaimellisesti räjähtävästä finaalista, jossa hän asettaa ilotulitteen pakaroidensa väliin laulaen samalla ”There’s No Business Like Show Business”. (Hay 2007; mt.)

Chris Lynam eroaa suuresti monista muista perinteisistä puhdasta stand-upia esittävistä koomikoista. Yli 30 vuotta kokemusta alalta, mukaan lukien Slava’s Snow show, jonka mukana hän on kiertänyt jo 20 vuotta, heijastuu luonnollisesti esiintymiseen. Yleisön joukkoon saattaa lentää sanojen sijaan jotakin muutakin kuten esimerkiksi jäätä, konfetteja tai jopa hänen koko kehonsa. Lynamin tapa esiintyä kumpuaa pitkälti katuesiintymisestä, ja tyyli on hioutunut maailmaa matkatessa. Hän on esiintynyt lukemattomilla eri komediaklubeilla sekä Tokion, Zürichin, New Yorkin ja tuhansien muiden kaupunkien kaduilla sekä muun muassa Rolling Stonesin, Bryan Adamsin ja Bob Dylanin keikkojen välisoittojen aikana. (Hay 2007)

Lynam ja hänen partnerinsa Kate McKenzie kohtasivat ensimmäistä kertaa vuonna 1984. Toisen kerran McKenzie kertoo törmänneensä Lynamiin Malcolm Hardeen Tunnel Palladium -show’ssa. Jokin hiukset pystyssä olevassa miehessä, jonka housut oli sidottu vanhalla mikin nauhalla tämän huutaessa ja kieriessä selällään, säväytti. Lynam ja McKenzie ovat olleet ja esiintyneet yhdessä yli 20 vuotta. (Hay 2007) He ovat esimerkiksi esiintyneet Popcorn Club kabareessa, jossa yhdistyvät surrealistisesti sirkus, livemusiikki sekä moderni sanaton komedia. (popcornclub.co.uk 2015)

Chris Lynam Festival of Fools 1. Kuva: tatchie 2013 / Flickr

Lynamin tapaa esiintyä on kuvailtu jonkinsorttiseksi ohjailluksi hulluudeksi. On kuitenkin hyvin tärkeää muistaa, että kaikki mitä lavalla tapahtuu, on todellisuudessa huolellisesti mietittyä ja lavastettua. Jokainen esitys on oma kokemuksensa, ja saattaa pitää sisällään esimerkiksi pyrotekniikkaa, akrobatiaa, omituista oopperaa ja orkesteriteoksia tai mitä Lynamin vilkkaasta mielikuvituksesta sitten koskaan irtoaakaan. (chortle.co.uk 2015)

Hänen tuorein produktionsa ErictheFred, jota olemme tänään illalla menossa katsomaan, vaikuttaa sävyltään synkemmältä kuin monet Lynamin aikaisemmat tuotannot. Kyseessä on siis vanhenevan klovnin elämäntarina, jonka ajattomuuteen kerrotaan olevan helppoa samaistua. Ei siis auta kuin odottaa jännittyneenä iltaan saakka ja katsoa, mihin kaikkeen Jyväskylän kaupunginteatterin lava tällä kertaa taipuu.

Lähteet:

Chris Lynamin kotisivut. Viitattu 6.7.2015. http://www.chrislynam.net/

Chrotle.co.uk. Chris Lynam. Viitattu 6.7.2015. http://www.chortle.co.uk/comics/c/569/chris_lynam

Hay, Malcom. The Popcorn Club preview. 2007. Viitattu 6.7.2015. http://www.timeout.com/london/comedy/the-popcorn-club-preview

Popcornclub.co.uk. Popcorn Club Cabaret. Viitattu 6.7.2015. http://www.popcornclub.co.uk/

Miksi pelkäämme klovneja?

Klovneja on pelätty pitkään. Termin Coulrophobia, jolla viitataan klovnien irrationaaliseen pelkoon, katsotaan saaneen alkunsa 1980-luvulla (Worldwidewords.org). Hahmoista, joiden alkuperäinen tarkoitus oli viihdyttää, on tehty lukematon määrä kauhuelokuvia ja -kirjallisuutta. Esimerkiksi Stephen King kirjoitti vuonna 1986 tunnetun kauhuromaanin ”Se”, jossa klovniksi naamioitunut demoni hyökkäsi lasten kimppuun. Vuonna 2014 Ranskassa nuoret pukeutuivat pelleiksi ja pahoinpitelivät ohikulkijoita. Internetistä ponnetta entisestään saanut klovnihysteria on jättänyt pystyvän jäljen myös siihen, miten klovneriaa ammatiksi harjoittaviin suhtaudutaan. Negatiivinen yleiskuva klovneista muodostaa suuren haasteen: kuinka päästä yli tästä negatiivisesta mielleyhtymästä?

Hovinarri. Heinrich Vogtherr the Youngerin puupiirros vuodelta 1940.

Klovnien historia on pitkä. Aikaisimmat merkit klovneista löytyvät Egyptistä jo yli 5000 vuotta sitten. Klovnit pukeutuivat leopardinnahkaan ja outoihin maskeihin, tanssien jäljitellen Egyptin jumalia kuten Besiä, sodan ja tanssin jumalaa. Klovneja onkin löytynyt historian varrella laidasta laitaan, Kreikan ja Rooman antiikin teatterin klovneista keskiaikaisiin hovinarreihin, 1500-luvulla Italiassa syntyneeseen improvisaatioteatterin muotoon commedia dell’arteen ja nykyajan fyysisen teatteriin. Klovnien esitykset eivät pitkään aikaan olleet lapsille sopivia vaan käsittelivät usein rohkeita ja raakojakin aiheita. (Clown Bluey 2015)

Joseph Grimaldi

Joseph Grimaldi (1778–1837) oli pantomiimitaiteilija, jota pidetään klassisen klovnin roolin keksijänä. Hän oli akrobaatti, jonglööri, miekkailija ja tanssija. Hän suunnitteli ja rakensi lavasteita ja pukuja ja toimi tanssiesitysten koreografina. Vuonna 1803 Grimaldi loi Joey-hahmon, joka pukeutui pikkulapsen pukua jäljittelevään värikkääseen asuun ja meikkiin, johon kuului valkoinen naama, punaiset huulet, liioiteltu poskipuna ja kaarevat kulmakarvat. (Uglow 2009 & Wikipedia) Grimaldi oli kuitenkin hyvin erilainen persoona esitystensä ulkopuolella. Grimaldin oma isä oli tyranni, hänen ensimmäinen vaimonsa kuoli synnyttäessään, hänen poikansa menehtyi alkoholismin takia 31-vuotinaana, hänen valloittavat esityksensä ja stunttinsa aiheuttivat hänelle jatkuvaa kipua ja lopulta vammauttivat hänet. Esityksissään Grimaldi vitsaili traagisella taustallaan. (McRobbie 2013, 1.)

Samoihin aikoihin Grimaldin kanssa 1700-luvulla Ranskassa naurettiin Jean-Gaspard Deburau's Pierrotin luomalle valkonaamaiselle ja punahuuliselle klovnille. Häntä oli rakastettu klovni Ranskassa, mutta vuonna 1839 Deburau tappoi häntä uhitelleen pojan iskemällä tätä kävelykepillään. Mielikuva tappajaklovnista pysyi ihmisten mielessä. (Willett 2013)

Kuva: palindrome6996 2008 / Flickr

"Few things are as hopelessly saturated with the stink of fear and death as a colorful, smiling clown. As my four-year-old son put it after having clowns explained to him: 'So clowns are supposed to be funny, but then they accidentally make you sad and afraid?'" — Michael J. Nelson

Klovnit on aina liitetty vaaraan ja pelkoon, koska klovneriassa ihmismielen logiikkaa on aina venytetty sen äärirajoille saakka. Järjen rajoja koetellaan vitsaillen, mutta samalla myös pilkan kautta. (Goldhill 2014) Hymyn katsotaan olevan yksi klovnien tärkeimmistä tunnusmerkeistä. Keskiajalla hovinarreja rankaistiin julmastikin, jos he eivät saaneet kuningasta nauramaan: narrien suun lihaksia jopa leikeltiin niin, että he eivät kyenneet muuttamaan naamansa ilmettä surulliseksi (Watkins 2014). Klovnin hymyn taakse piiloutuu paljon: meikin ja punaisen nenän avulla on mahdollista peittää hahmon todelliset tunteet. Tähän tunteeseen myös monet kauhuelokuvat tarttuvat – ihmisnaama on naamion alta tunnistettavissa, mutta jotakin tuttua ja turvallista on kadonnut. Klovnien ilkikurinen hymy aiheuttaa monissa ihmisissä pelkoa, vaikka todellisuudessa esityksen tarkoitus olisi olla puhtaasti viihdyttävä ja ilahduttava. 

Kuva tappajaklovneista on klovnerian genrelle erittäin haastava. Klovnit ovat monelle nuorelle tuntemattomia hahmoja menneiltä vuosikymmeniltä, joihin liittyy paljon negatiivisia mielleyhtymiä erityisesti populaarikulttuurin kautta. Kaikeksi onneksi monet nykyklovnerian edustajat tekevät kaikkensa kääntääkseen yleiskuvan klovneista postiviisiseksi. Klovneriassa tärkeintä on viestintä, ei tunteiden salaaminen: hyvälle klovnille maskeeraus on tapa auttaa esittämään tunteita paremmin, ei salaamaan niitä (McRobbie 2013, 3.). 

Esimerkiksi maailman parhaaksi klovniksi ylistetyn Venäläisen Slava Poulinin Snow show on kaikkea muuta kuin pelottava. Myös Jyväskylän Kesän ohjelmistosta löytyviin Trygve Wakenshawiin ja Chris Lynamiin tutustuttuani totesin, että tämä pätee myös heihin. Lopuksi voisin ehkä näin kliseisesti sanoa, että ei kannata uskoa kaikkea mitä kuulee tai lukee puhuttavan klovneista. Pelottavienkin asioiden taustalta voi löytyä jotakin uutta ja mukaansatempaavaa. Todelliset nykypäivän klovnit ovat todella kaukana pelottavista tappajaklovneista. Tämän voin todeta entisenä klovnipelkurina.

Lähteet: 

Clown Bluey. History of Clowns. Viitattu 2.7.2015. http://www.clownbluey.co.uk/more-info/clown-history

Goldhill, Olivia. Why are we so scared of clowns? 2014. Viitattu 2.7.2015 http://www.telegraph.co.uk/culture/halloween/11194653/Why-are-we-so-scared-of-clowns.html

McRobbie, Linda. The History and Psychology of Clowns Being Scary. 2013. Viitattu 3.7.2015. http://www.smithsonianmag.com/arts-culture/the-history-and-psychology-of-clowns-being-scary-20394516/?no-ist

Uglow, Jenny. The Pantomime Life of Joseph Grimaldi by Andrew McConnell Stott. 2009. Viitattu 2.7.2015. http://www.theguardian.com/books/2009/nov/01/pantomime-life-of-joseph-grimaldi

Watkins, Gwynne. An Expert Explains Why You’re Scared of Creepy Clowns and Other Horror Tropes. 2014. Viitattu 3.7.2015. http://www.vulture.com/2014/10/expert-explains-why-youre-scared-of-clowns.html

Wikipedia. Joseph Grimaldi. Viitattu 2.7.2015 https://fi.wikipedia.org/wiki/Joseph_Grimaldi

Willett, Megan. A Brief History Of Clowns, And Why They're So Darn Scary. 2013. Viitattu 2.7.2015 http://www.businessinsider.com/why-people-are-scared-of-clowns-2013-8?op=1&IR=T

Worldwidewords.org. Coulrophobia. Viitattu 3.7.2015. http://www.worldwidewords.org/weirdwords/ww-col2.htm

Charlie Chaplin: The Kid (1921)

It's not pantomime, it's comic motion"

-Mack Sennett

Pidimme työryhmän kanssa elokuvaillan ja tutustuimme fyysisen teatterin eri muotoihin. Arvoimme, kuka kirjoittaisi mistäkin elokuvasta ja sen lajista. Arpaonni tuotti minulle Charlie Chaplinin elokuvan nimeltä Chaplinin Poika. Muistan nähneeni jotain pätkiä Chaplinin mykkäelokuvista, muta nyt katsoin ensimmäistä kertaa hänen kokopitkän elokuvansa.

Aivan ensimmäisenä kiinnitin huomioni Chaplinin hahmoon. Muut elokuvassa esiintyvät ihmiset on puvustettu aikakauteen ja tapahtumapaikkaan sopiviksi. Chaplin puolestaan näyttää siltä, kuin hänet olisi vain tiputettu kaupunkiin. Häntä ei voi olla huomaamatta ja painamatta mieleensä. Chaplin loi hahmonsa kerralla. Hän halusi hahmoon kontrastia, joten hän pukeutui istuvaan takkiin ja ylisuuriin housuihin, isoihin kenkiin ja pieneen hattuun. Hahmon taustalla on köyhyys. Kodittomilla henkilöillä oli usein päällepäin siistit vaatteet, jotka paljastuivat kuitenkin tahraisiksi ja kuluneiksi. Kodittomat myös leikkasivat kenkiinsä aukkoja helpottamaan pakottavia jalkojaan. Näistä kuvitteellisista jalkasäryistä syntyi myös Tramp-hahmon kävelytyyli. ¹

Elokuvan äänettömyyttä on käytetty hyväksi esitellessä uudet hahmot. Minusta oli huvittavaa, miten kohtaukseen tuleva uusi hahmo havaittiin usein vasta häneen törmätessä. Elokuvassa on paljon naivistisia piirteitä jotka katsojan täytyy ostaa voidakseen nauttia näkemästään. Esimerkiksi elokuvan yksi päähenkilöistä, kaunis nainen, pelastaa tilanteet usein vain ilmestymällä paikalle. Klovnerian tapa esittää asiat tragedian kautta oli selkein elokuvan loppupuolella olevassa kattokohtauksessa. Chaplinin adoptiopoika on päätetty viedä lastenkotiin ja Chaplin koettaa tavoittaa hänet. Hän juoksee kotitalonsa katolla poliiseja karkuun, mutta kun vastassa on jyrkkä harjakatto, hän liukastelee sen alas muutamaankin kertaan. Poliiseilla sen sijaan ei ole ongelmaa katon ylittämisessä.

Chaplin oli ollut jo pitkän tovin tilassa, jota kirjailijat kutsuisivat valkoisen paperin kammoksi. Luovuus ei vain kukkinut. Chaplin aloitti elokuvan teon vain 20 päivää esikoispoikansa kuoleman jälkeen. Elokuvan tekemiseen kului vuosi aikaa. Se oli tarkoitettu lyhytelokuvaksi, mutta siitä muodostui Chaplinin toinen yritys tehdä teatterilevitykseen soveltuva pidempi elokuva. ² Yli tunnin mittainen ei voisi olla pelkkää komediaa, vaan sillä tulisi olla selkeä juoni. Jo elokuvan ensimmäisissä kuvissa katsojalle kerrotaankin, että elokuva tulee sisältämään naurua, mutta kenties myös kyyneliä.  Elokuvan tapahtumat sijoittuvat pieneen kaupunkiin sekä pääasiassa yhteen asuntoon. Kuvakulmat ovat koko elokuvan ajan samat, eikä kamera-ajoja ole ainuttakaan. Kuvaustehosteita on käytetty minimalisesti. Osassa kohtauksissa on tummennetut reunat, koin nämä kohtaukset jollain tapaa erityisen surullisina. Tuon ajan elokuvissa valotuksella on ollut todella suuri merkitys. Mykkäelokuvan tärkeimpiä asioita ovat hahmojen kasvot ja eritoten heidän silmänsä. Elokuvissa käytettävät valonheijastimet keksittiin sattuman kautta 1890-luvulla ja tämä mullisti elokuvien valaistuksen. ³

Kuvassa 12-vuotias Lita Grey

Chaplin ei harjoitellut kohtauksiaan etukäteen, vaan kuvasi ne suoraan. Kohaus saattoi ottaa kymmeniä otoksia, joiden aikana juonikuviokin ehti muuttua. Hän oli myös tarkka siitä, että elokuvan illuusio ei menisi pilalle, katsoja ei saanut nähdä miten erikoisehosteita oltiin käytetty. ⁴ Elokuvassa Chaplinin hahmo loikkii korkealle rakennusten seinille, sekä univaiheessa hänen esittämänsä enkeli lentää. Unikohtaukseen Chaplin roolitti vietteleväksi enkeliksi Lita Greyn. Vasta 12-vuotias Lita maskeerattiin näyttämään 18-vuotiaalta ja hänen roolinsa on vietellä Chaplin. 6 vuoden kuluttua Litasta tulisi Chaplinin seuraava vaimo, kun he raskauden myötä menisivät naimisiin. Naishuolet vaikuttivat Chaplinin elämään elokuvan teon aikaan muutenkin. Lapsen äitiä näytellyt Edna Purviance ratkesi kuvausten aikana juomaan niin pahasti, että hänen tilalleen etsittiin korvaajaa. Edna sai kuitenkin vietyä kuvaukset loppuun. Chaplinin silloinen vaimon haki avioeroa ja mittavia korvauksia. Chaplin päätti piilottaa elokuvan negatiivit oikeudenkäynnin ajaksi ja leikkasikin elokuvan salassa. ⁵

Elokuvassa on paljon yhtäläisyyksiä Chaplinin omaan elämään. Chaplin eli muutaman vuoden äitinsä sekä velipuolensa kanssa köyhille tarkoitetuissa asuntoloissa, joissa asuttiin työtä vastaan. Eläminen näissä asuntoloissa oli tarkkaan säädeltyä; naiset ja miehet asuivat eri puolilla suurta aluetta, ja perheet näkivät toisiaan vain lyhyitä aikoja kerrallaan. Asukkaat olivat kaikkein köyhintä kansanryhmää, joilla ei ollut välttämättä muuta vaihtoehtoa elämässään. Charlie sekä hänen veljensä Sydney asuivat erillään äidistään lapsille tarkoitetussa koululaitoksessa. Lapset pääsivät asumaan isänsä luokse kun poikien äiti otettiin asukkaaksi parantolaan. Asuntoloita oli ympäri Britanniaa ja olosuhteet niissä vaihtelivat suuresti. Poikien kouluna toimineessa laitoksessa lapsia rangaistiin pahanteosta lyömällä heitä kepillä tai vitsoilla.⁶

Ensi-iltaesityksen jälkeen Chaplin lähti kiertueelle Eurooppaan. Harmikseen hän ei ehtinyt tavata Sigmund Freudia, joka kuitenkin kirjoitti Chaplinista lyhyen analyysin. ”Hän on poikkeuksellisen yksinkertainen ja läpinäkyvä tapaus. Hän esittää aina vain itseään sellaisena, kuin hän oli ankeassa lapsuudessaan. Hän ei pääse irti häpeän tunteista jotka varjostivat hänen silloista elämäänsä.” ⁷

Elokuvaan tutustuminen on ollut todella mielenkiintoista. Nautin dokumenttien katsomisesta ja olinkin yllättynyt, miten hyvin mustavalkoisten mykkäelokuvien taustoista löytyy tietoa. Uskon tutustuvani tähän taidemuotoon enemmänkin, sillä elokuvien katselu on varmasti mielenkiintoista uudella keräämälläni pohjatiedolla. Haluan myös paneutua lisää elokuvissa käytettyihin äänimaailmoihin.  On erittäin mielenkiintoista havaita itsessäänkin, kuinka paljon musiikki vaikuttaa tunnetiloihin.

Lähteet:

¹ Charlie Chaplin – Full length biography https://youtu.be/6-T7y5A5e7Y?t=966
² Charlie Chaplin - The Kid : Full Documentary https://youtu.be/tO7aHZjBugg?t=51
³ Trick of the Light: Cinematography in Silent Films (1896-1927) https://youtu.be/mkdBxZsYG8I?t=1010
⁴ Charlie Chaplin – Full length biography https://youtu.be/6-T7y5A5e7Y?t=1428
⁵ Charlie Chaplin - The Kid : Full Documentary https://youtu.be/tO7aHZjBugg?t=420
⁶ English Workhouses http://www.workhouses.org.uk/Newington/, http://www.workhouses.org.uk/CentralLondonSD/ http://www.historyextra.com/workhouse lainattu 5.7.2015
⁷ Charlie Chaplin – Full length biography https://youtu.be/6-T7y5A5e7Y?t=3206

Naamioiden Kesä 2015: Keitä me olemme

Mikä tämä kesäprojekti oikein on?

Kolme Humakin kulttuurituotannon ensimmäisen vuoden opiskelijaa päätyivät viiden opintopisteen kesäprojektiin. Jyväskylän Kesä juhlii tänä vuonna 60v syntymäpäiviään ja osaltaan tämän projektin aikana tutustumme sen markkinointiin ja mitä Jyväskylän Kesä tuo mieleen ihmisille. Tähän sekä markkinointimateriaalimme arvioijiksi olemme kasaamassa ”testiryhmää”, jolta saamme anonyymisti erilaisia näkemyksiä. Kesän tarjonnasta meille on valikoitu kolme esitystä, kaikki fyysisen teatterin eri alalajeja. Näin voimme arvioida niitä vertaillen sekä yksilöllisesti. 

Ennen esityksiä käymme läpi sekä esiintyjien historiaa että lajityyppien historiaa yleisesti. Teemme näiden tietojen pohjalta haastattelut jokaisesta esiintyjästä. Haastattelemme myös Jyväskylän Kesän toiminnanjohtaja Tanja Rasia. Tämän projektin tuotoksena ja alustana käytämme blogia, jonne tulee päivityksia ennen esityksiä, esityksistä sekä jälkituotannollista pohdintaa. Näkyvinä tuotoksina luomme blogin ohella muutamia kohdennettuja markkinointimateriaaleja, lähinnä Facebookiin ja Instagramiin. Olemme myös suunnittelemassa yhtä markkinointitempausta, jolla toivomme tuovamme taiteenlajit hieman lähemmäksi ihmisiä ja tavoittelemme tietenkin lisää katsojia.

Esittelyt

Jenna

Olen Jenna, 23 vuotias ensimmäisen vuoden kulttuurituottajaopiskelija. Päädyin mukaan Jyväskylän Kesän projektiin juuri ennen kuin se alkoi. En tiennyt haluanko mukaan, koska en ihan täysin käsittänyt mitä kaikkea tämä pitäisi sisällään, mutta nyt en kadu yhtään, että mukana olen! Olen teatterin harrastaja sekä lavan puolella että katsomossa. Monenlaista teatteria olen ehtinyt nähdä ja tehdä. Tähän nimenomaiseen projektiin liittyen minulla on jotakin tietopohjaa naamioteatterista ja klovneriasta, lähinnä katsojan näkökulmasta. Teatteri on sellainen alue, josta haluan oppia loputtomasti ja minusta tuntuukin, että se on pohjaton saavi mihin voin sukeltaa ja löytää koko ajan uusia suuntauksia ja kokeiluja. Toivon tämän projektin aikana saavuttavani syvän yhteyden näihin fyysisen teatterin alalajeihin. Tietenkin toivon, että tästä projektista on myös hyötyä Jyväskylän Kesälle nyt ja tulevina vuosina, koska käsittelemme myös markkinointia ja Jyväskylän Kesän yleistä mielikuvaa.

Eveliina

Olen melko noviisi sanattomankin teatterin suhteen. Nuorena olin mukana monenlaisissa pienissä koulun teatteriprojekteissa. Ystäväpiirissäni oli tuolloin aktiivinen teatteriharrastaja ja hän käsikirjoittikin porukallemme näytelmän, jota kiersimme esittämässä Joensuun kouluilla. Kuvasimme hänen johdollaan myös kauhuelokuvan isovanhempieni yläkerrassa. Sittemmin käsityöharrastus vei minut mukanaan ja olen pitäytynyt teattereissa katsomon puolella. Olen ehkä jopa alkanut hieman vierastaa esiintymistä, mutta toivon pääseväni kuorestani tämän projektin myötä.

Tämän Jyväskylän Kesän projektin myötä olen pitänyt itselleni intensiivikurssia fyysisestä sanattomasta teatterista. Olen huomannut hekumoivani klovnien perään sekä tunnistaneeni esitteistä aiemmin täysin tuntemattomia nimiä. Kaikki tuntuu uudelta ja ihmeelliseltä, enkä malta olla oppimatta lisää.

Oletin, että tietoa suomalaisesta naamioteatterista sekä fyysisen teatterin eri muodoista olisi ollut vaikeata löytää, tai ettei sitä esiintyisi juuri lainkaan. Huomaan olleeni väärässä. Koen itsekin edustavani alakulttuuria käsitöiden kautta, ja yllätyin erittäin iloisesti törmätessäni esimerkiksi naisklovnifestivaali Punaiseen Helmeen. Kuinka hienoa, että näin rajatusta esiintyjäjoukosta löytyy ainesta festariksi! Haluan heti katsomaan! Maassamme käy lisäksi paljon ammattilaisia eri maista, enkä usko tämän olevan vain sattumaa. Varmasti he ovat huomanneet, että meiltä löytyy potentiaalia paljon suuremman tietoisuuden kasvattamiseen.

Nina

Tervehdys!

Olen Nina, Jyväskylässä asuva kulttuurituottajaopiskelija. Tänä kesänä olen saanut erinomaisen mahdollisuuden syventyä fyysisen teatterin, erityisesti klovnerian, mimiikan sekä sanattoman naamioteatterin pariin Jyväskylän Kesän kautta yhdessä Eveliinan ja Jennan kanssa. Itselläni ei ole aikaisempaa kokemusta edellä mainitsemistani teatterimuodoista, mutta kiinnostusta sitäkin enemmän. Pääsemme perehtymään projektimme aikana Jyväskylän Kesän 2015 aikana kolmeen eri ohjelmanumeroon: Ensi kertaa Suomessa esiintyvän Vamos-teatterin Finding Joy -esitykseen, brittiläisen Chris Lynamin luoman ErictheFred -klovnin tarinaan sekä Uusi-Seelantilaisen klovnin ja miimikon Trygve Wakenshawin esitykseen KRAKEN.

Projektimme kautta pääsemme samalla miettimään, kuinka tuoda tätä taiteenlajia paremmin esille: Suomessa fyysinen teatteri on vielä hyvin marginaalista ja suurten massojen tavoittamattomissa, vaikka asiaa hieman tutkittuani sen harrastajat ovat selkeästi asialleen omistautuneita. Haasteena onkin tuoda genre, joka sekoitetaan yleisesti helposti sirkukseen, mahdollisimman monen ihmisen ulottuville. Omien kokemuksieni pohjalta voin tähän mennessä sanoa, että mitä enemmän olen syventynyt näihin esiintyjiin ja eri aineistoihin, sitä enemmän olen kiinnostunut aiheesta. Esitykset ja esiintyjät vaikuttavat yksinkertaisesti niin ainutlaatuisilta, että ne saivat minut heti koukkuun.

Tähän blogiin olisi siis tarkoitus dokumentoida projektin aikana heränneitä ajatuksia, analysoida esityksiä, vinkata mielenkiintoista aiheeseen liittyvää materiaalia siitä kiinnostuneille, hieman teoreettisempaa näkökulmaa unohtamatta. Odotan innolla jokaista kolmea esityksiä ja haastatteluja, joita pääsemme työstämään esitysten jälkeen.