Chris Lynamin haastattelu

Pääsimme haastattelemaan Chris Lynamia päivää ennen hänen ErictheFred esitystään Jyväskylän kaupunginteatterilla. Hän oli erittäin mukana, haastattelutilanne rento ja no, jotakin todella yllättävääkin ehti tapahtumaan haastattelun lomassa. Haastattelu tehtiin videohaastatteluna englanniksi, ohessa siis linkki videoon sekä yritykseni kääntää haastattelu sen pääajatuksineen suomeksi.

--

Chris Lynam totesi eräänä aamuna ilman sen suurempia mutkia, että haluaa klovniksi. Tämä ratkaiseva ajatus on siivittänyt hänen moninaista, jo 43-vuotista uraansa viihdemaailmassa. Ennen klovnerian parissa työskentelyä Lynam kertoo toimineensa esimerkiksi kirjanpitäjänä, näyttelijänä ja insinöörinä, mutta hän ei kokenut näitä urapolkuja omakseen. Hän painottaa, että elämässä kaikki on mahdollista kunhan vain jaksaa nähdä vaivaa päämääränsä eteen.

Ideat esityksiin voivat tulla missä ja milloin tahansa, ja niitä on usein mahdotonta suunnitella etukäteen. Lynam kertoo kerrasta 35 vuotta sitten, kun esityksen aikana ilmassa leijailevasta muovikasista syntyi spontaanin leikittelyn seurauksena erittäin suosittu ja hauska sketsi. Ideat voivat kehittyä myös esimerkiksi keskustelun kautta eivätkä siis aina ole välittömiä. Esimerkiksi nimi ErictheFred juolahti Lynamin mieleen hänen kuvaillessa jotakin yli 30 vuoden takaa: kesti siis 32 vuotta saada selville, kuka ErictheFred todellisuudessa oli. ErictheFred poikkeaa monellakin tapaa Lynamin aikaisemmasta tyylistä luoda esityksiä improvisaation ja intuition kautta. Shown tyyliä ja tuntua on pohdittu tarkkaan kolmen vuoden ajan. Kyseessä on samalla hänen ensimmäinen vakava teoksensa.

Lynam pohtii oma klovnin hahmonsa kehittymistä riehakkaasta, nasevasta hahmosta jokseenkin hyväksyttävämpään suuntaan. Yleisesti ottaen hän toteaa klovnien ollen aina olemassa jossakin muodossa: jokaisessa sivilisaatiossa on vallinnut jonkinasteinen shamanistinen ilmapiiri. Esimerkeiksi hän nostaa Italiassa 1500-luvulla syntyneen commedia dell’arten sekä venäläisen klovnerian omaperäisen tyylin. Viimeisen 50 vuoden aikana Lynam toteaa stand-up komedian nousseen suureen suosioon, ja erityisesti televisio on hänen mielestään vaikuttanut niin ikään myös klovnerian monimuotoisuuteen. Komedia on saanut uusia muotoja filmiteollisuuden kautta: Jackie Chan voidaan nähdä tämän aikakauden Buster Keatonina. Buster Keaton on ollut myös Lynamin esikuva.

Slava’s Snow Showssa esiintymisen Lynam on kokenut tylsäksi. Jatkokysymykselle ei jäänyt aikaa, sillä tässä vaiheessa haastattelua tapahtui jotakin hyvällä tavalla odottamatonta: Lynam pysäytti puistoon ajaneen poliisiauton ja pyysi poliiseja ystävällisesti näyttämään dokumenttinsa hänelle. Jälkeenpäin hän kertoi tehneensä tämän meitä viihdyttääksemme ja todistaakseen, että tällaiset spontaanit teot todella ovat hänelle mahdollisia myös ilman esiintymisasua. Samalla hän painotti, että ei olisi koskaan tehnyt vastaavaa ilman yleisöä.

Tilaisuus viihdyttämiseen siis todella voi tulla milloin tahansa: klovneria on Lynamille elämäntapa. Päättäessään 20-vuotiaana haluavansa klovniksi hän teki samalla tietoisen päätöksen siitä, ettei halua kasvaa aikuiseksi. Klovneria on nukkumisen ohella Lynamille tapa rentoutua. Esiintymisen kautta hän voi luoda itselleen maailman, joka toimii hänen omilla säännöillään. Lopuksi hän kertoo olevansa tottunut esiintymään kaikenlaisilla tapahtumapaikoilla kuten kaduilla, teattereilla sekä rockbändien rinnalla, lähellä ihmisiä. Chris Lynamin kyky ja tapa ottaa tilanne kuin tilanne haltuun on varmasti yksi niistä keskeisimmistä piirteistä, joka on tuonut hänelle menestystä.

Haastattelussa Trygve Wakenshaw

Ensimmäisenä Trygve Wakenshaw´sta pistää silmään hänen pituudensa. Mies on lähes kaksimetrinen ja hänen raajansa ylettyvät kaikkialle. Illan esityksen aikana huomasimmekin, että hän täyttää koko kaupunginteatterin suuren näyttämön ja ottaa yleisön kokonaisvaltaisesti mukaan esitykseensä. Eturivi varsinkin pääsi mukaan, jotkut kenties enemmän kuin olivat kuvitelleetkaan.

KRAKEN-esitys on kolmiosaisen esitysparven keskimmäinen osa. Ensimmäistä osaa, SQUIDBOY:tä oli alun perin tarkoitus esittää vain kolmena iltana, jonka aikana koomikko toivoi löytävänsä itsestään jotain syvällistä, kenties elämänsä tarkoituksen. Esityksestä tulikin menestys ja Wakenshaw on esittänyt sitä kahden vuoden ajan ympäri maailmaa.

KRAKEN alkoi muodostua kahden valmiin ajatuksen ympärille. Esityksessä on jatkojalostettu SQUIDBOY:n innoittamia kokeiluja nimenomaan yleisön ottamisesta mukaan osaksi esitystä. KRAKEN:in ensimmäisissä näytöksissä Trygve esitti, että hänellä oli lavalla valmis show, mutta muokkasi esitystä yleisön reaktioiden mukaan. Nykyään esitys on valmis kokonaisuus, joka tosin vieläkin muovautuu pienillä improvisoiduilla kohtauksilla. Yleisön lukutaito onkin pakollinen, koska artisti ottaa koko eturivin osaksi esitystä.

KRAKEN:in menestys kuulema hieman pelottaa trilogian päätösosan, NAUTILUKSEN suhteen. Esiintyminen ja juttujen kokeilu on ollut hauskaa, mutta jo saavutetusta suosiosta johtuen paineita tuntuu olevan. Trilogian meriaiheiset nimet ovat syntyneet KRAKEN:in seurauksena, mutta muissa esityksissä ei viitata vedenalaiseen maailmaan millään lailla. Wakenshaw on huomannut, että kalojen esittäminen hauskasti on kovin hankalaa, eikä yleisö juurikaan innostu niistä.

Haastattelu on tilanteenakin hauska, mutta Wakenshaw tuntee silti olevansa oikeassa elämässä paljon lavapersoonaansa tylsempi tyyppi. Ihmiset jotka viettävät hänen kanssa aikaa ja pitävät hänestä huolta tapahtumissa yllättyvät yleensä eniten siitä muutoksesta, jonka lycra-asu ja esiintymislava saavat miehessä aikaan.

KRAKEN:in nopea suosio yllätti taiteilijan ja suosio alkoi ahdistaa. Balin lomalla uudelleen löytynyt jooga on jäänyt jokapäiväiseen elämään ja antaa omaa aikaa. Wakenshaw on nykyään kokenut maailmanmies ja onneksi hän kokee myös matkustamisen rentouttavana. Hän onkin matkustellut viimeiset kolmisen vuotta vailla vakituista kotia. Samalla hän on voittanut suuren määrän palkintoja ja pokaaleja ja olin jo ehtinytkin miettiä, missä hän niitä oikein säilyttää. Tuskin sentään kantaa niitä ympäri maailmaa 30kg:n omaisuutensa mukana. Trygve lähettää kuulemma jokaisen voittamansa pystin Uuteen-Seelantiin äitinsä luokse, jossa ne ovat siististi esillä pienellä palkintohyllyllä. Posti ei aina kohtele lähetyksiä kultahansikkain, joten jotain on saatettu joutua hieman liimailemaan kasaan. Silti ne ovat kaikki esillä. Vanhemmat ovat olleet aina kannustavia ja uskoneet hänen valintoihinsa, vaikka isä onkin joskus ehdotellut pojalleen mainosmiehen uraa.

Wakenshaw on aiemmin työskennellyt ystäväporukan kanssa perustetussa ’Theatre Beating’-porukassa, jonka kanssa he esiintyivät festivaaleilla ja tekivät teatteria. He olivat hyviä tekemään esityksiä, mutta he eivät tienneet kuinka niitä olisi tullut markkinoida. Esityksissä oli paljon rooleja ja ne olivat vaativampia järjestettäviä kuin nykyinen pienen kaluston esitys. Jyväskylän kaupunginteatteri on suurin yleisö jolle hän on vetänyt kokopitkän shown ja hän odottaakin esitystä innolla.

Wakenshaw on opiskellut kunnioitetussa Ecole Philippe Gaulier-pellekoulussa jossa opetusmetodit saattavat tuntua melko karuilta. Opiskelijoita kannustetaan löytämään oma sisäinen palonsa esiintymiseen, mutta ennen sen löytymistä vaaditaan usein murtumahetkiä. Wakenshaw on myös opettanut kyseisessä koulussa, mutta oppinut sen aikana että opettaminen ei ole hänen heiniään. Hänestä on helpompi näyttää opiskelijoille kuinka toimia sen sijaan, että koettaisi puskea heitä löytämään menetelmän itse. Opetusmetodi on kyllä oppilaille tuttu, ja tunneilla pyritään pitämään hauskaa.

Hauskaa on myös Wakenshaw’n yleisöllä. Lähes kaikki KRAKEN:ista kirjoitetut arvostelut kertovat siitä, miten yleisö nauraa ja nauraa, tietämättä itsekään mille oikein nauravat. Artistin itsensä mukaan yleisö nauraa taikuudelle. Esityksessä vilahtaakin taikuri ja lavalla kopistelee myös yksisarvinen hevonen, jolle tosin saattaa käydä köpelösti. Riippuu siitä, miten yleisö katsoo lavalle tehtyä näkymätöntä maailmaa. 

Haastattelussa Jyväskylän Kesän toiminnanjohtaja Tanja Rasi

Haastattelimme Jyväskylän Kesän toiminnanjohtaja Tanja Rasia. Ihastuimme Tanjan intohimoiseen suhtautumiseen sanattoman naamioteatterin ja muidenkin esitysten kohdalla. Olisimme varmasti voineet kuunnella hänen tarinoitaan tuntikausia.

Olemme menossa siis katsomaan Vamos Theatren esityksen Finding Joy, Trygve Wakenshawn KRAKENin ja Chris Lynamin ErictheFredin. Aikaisempina vuosina opiskelijat ovat pureutuneet eri taiteenlajien esityksiin, mutta olemme tässä projektissa kaikki samaa mieltä Tanjan kanssa, että on kiva keskittyä vain yhteen kokonaisuuteen.

Tanja ei ole opiskellut sanatonta teatteria vaan ajautunut kokemuksen kautta alalle. Hän aloitti Kuopio Tanssi ja Soi:ssa ja siirtyi sieltä Jyväskylän kesään. 

Miten yleisö ottaa sanattoman teatterin vastaan? Ensimmäiset kokeilut olivat Kuopio Tanssii ja Soi:ssa ja sanaton teatteri ei tuohon tapahtumaan istunut kovin hyvin. Ajatus jäi kuitenkin Tanjalla elämään ja siirtyessään Jyväskylän Kesään hän otti asian esille. ”Ei kai tänne nyt mitään elefantteja tuoda?” oli ensireaktio. Mimiikka, uusi sirkus ja naamioteatteri yhdistettiin tuolloin vielä vahvasti perinteiseen sirkukseen. 

Miten saada tuntemattoman teatterin pariin yhä uutta yleisöä? Yleisön kannalta termistöllä ei ole mitään merkitystä. Tärkeintä on, että se tehdään hyvin. Tarvitaanko niitä rajoja, kun eri termien alla nähdään mitä erilaisimpia esityksiä? Euroopassa käytetään koko sanattoman teatterin alasta nimitystä ”mime” mikä on hankala sana suomessa. Sanaton teatteri ei ole tekstipohjaista vaan ihminen itse lukee tarinan esityksestä. 

Mitä termiä siis voisi käyttää? Tanja pyysi apua Jari ”klovni DODO” Siljamäeltä ja he pohtivat asiaa yhdessä viikkokausia. Sanaton teatteri! Tämä termi oli tullut jäädäkseen!

Miten esitykset päätyvät Jyväskylän Kesään? Tanja kiertää ympäri maailmaa metsästämässä uusia kiinnostavia esityksiä. Tavallaan näin on jonkinlainen laatutakuu ja varmistetaan se, että ainakin tiedetään mitä on tulossa. Prosessi voi kestää puolesta vuodesta muutamaan vuoteen. Esimerkiksi Finding Joy bongattiin pari vuotta sitten.

Tanja kertoi myös omia kokemuksiaan tulevista esityksistä ja esiintyjistä:

Vamos Theatre – Finding Joy

Vamos Theatre ei ole alansa ensimmäinen joka on käynyt Jyväskylän Kesässä, mutta varmasti aivan yhtä kiinnostava uusi tuttavuus. Finding Joy ottaa kantaa kolmen sukupolven ongelmiin, joka ikäluokassa on omat ongelmansa. Jokainen voi siis löytää oman kosketuspintansa esityksestä. Esityksensä lisäksi he pitävät kaksi katuteatteriesitystä ja tuovat näin sanattoman teatterin alaa vähän lähemmäksi ihmisiä. 

Trygve Wakenshaw – KRAKEN

”Palkittu esiintyjä! Synnynnäinen taiteilija, ei voisi kuvitella mihinkään muuhun ammattiin!” On kauhean vaikea kuvata millainen Trygve on, se on vain jokaisen itse nähtävä. Hänen kehollisuus on aivan omaa luokkaansa. Hauska, taidokas, viihdyttävä. Mitä ihmettä tapahtuu lavalla, kun Tanja kertoi koko yleisön jääneen vielä pitkäksi aikaa esityksen jälkeen Trygven kanssa hengailemaan? Hän saa koko yleisön nauramaan eikä yleisö välttämättä tiedä miksi he nauravat. Tässä kyynisessä maailmassa käsittämättömän hieno taito saada ihmiset oikeasti hyvälle tuulelle.

Chris Lynam – ErictheFred

Tanja meni katsomaan Chrisin esityksen ilman ennakkotietoja ja ihastui täysin huikeaan teokseen. Chris saa ihmiset nauliintumaan itseensä, teki hän mitä tahansa. Esitys kertoo elämäntarinan - kaikki mutkat ja kuopat mitä siihen kuuluu. Mies, jota on pyydetty paussipelleksi mm. Bob Dylanin ja Rolling Stonesin keikoille. Hän on suuri tähti ja toivottavasti tämän esityksen jälkeen Suomessakin tajutaan millainen legenda meille on tänne tuotu.

Teksti: Jenna Korpela
Videon editointi Eveliina Eronen